Kullamannen 100 miles - taru sormusten herrasta

Rhodoksen lomalla sain alle yhden hyvän treeniviikon ja siinä tuli kasaan n.160km juoksua reilulla neljällä tonnilla nousua. Vasen polvi alkoi tosin hieman keräämään nestettä ja juoksu tuntui välillä varsin ikävältä. En usko, että polvessa oli mitään vakavampaa ja päätinkin runtata kovan viikon lävitse hieman hammasta purren. Viimeiset pari viikkoa ennen Kullamannenia otin todella rauhallisesti ja polvikin alkoi tuntumaan paremmalta. Kullamannen oli tähänastisista kisoista selkeästi haastavin ja siinä oli paljon pelissä. Vuoden päätavoitteena oli suorittaa ”Swedish 100 miles challenge” ja tämä piti sisällään 4 sata mailista kisaa vuoden aikana. Kullamannen oli näistä viimeinen ja sen läpäisemällä oli minulla mahdollisuus saada Grand Slam Finisher -liivi.

Startti oli perjantai aamuna 1.11. klo 9:00 ja lähdimme ajelemaan Tukholmasta Möllen suuntaan torstaina ennen puolta päivää Markon, Villen ja Jaakon kanssa. Saavuimme mökille juuri pimeän laskeuduttua ja ilta meni kisakamoja säädellessä ja tankaten. Menimme aikaisin nukkumaan ja seuraavana päivänä lähdettiin ajelemaan kohti kisakeskusta 5:15. Bussien piti lähteä maalista starttiin klo 6:00, mutta järjestäjillä oli käynyt erhe päivämäärien kanssa ja lopulta päästiin lähtemään matkaan 7:15. Tämä viivästytti lähtöä lopulta tunnilla.

Kullamannen on Pohjoismaiden isoin satamailinen ja startissa meitä oli reilu 450. Jäimme Markon kanssa tarkoituksella lähtijöiden häntäpäähän ja toivoimme tämän pitävän menohalut kurissa. Itsellä oli tavoitteena ainoastaan selviytyminen reitistä 36-tunnin aikarajojen puitteissa ja paperilla tämä vaikutti täysin läpihuutojutulta. Ensimmäiset reilu 90km piti olla suht tasaista ja helppoa baanaa ja aikaisempien juoksujen perusteella tämä piti mennä aika helposti 10 tuntiin. Viimeiset reilu 80km kierrettiin sitten 22km pituista ”Döden Zone” -lenkkiä, jossa joka kierroksella tuli n. 1000m nousua. No big deal! Päätin lähteä liikkeelle Altran läskipohjaisilla Paradigm -asfalttisotureilla jalkoja säästelleksäni.

Kuva: Kullamannen

Lähdimme matkaan rauhalliseen tahtiin ja matkavauhdiksi asettui aika nopeasti n.6min/km vaikka välillä tuli rauhallisempiakin kilometrejä. Vajaan 10km kohdilla oli alun hieman isompi nyppylä ja sen jälkeen laskeuduttiin takaisin rannan tuntumaan ja jatkettiin matkaa kohti 34km huoltoa. Tällä välillä oli käytännössä koko ajan kova vastatuuli ja matkavauhdin ylläpitämiseksi sai jo tehdä vähän töitä. 34km huollossa vain pullot täyteen ja kohti ensimmäistä drop bagiä, joka odotteli 55km kohdassa Ängelholmissa. Etenin pitkälti Markon kantapäitä katsellen ja ensimmäiseen isompaan huoltoon saavuimme n. kuudessa tunnissa. Oma energiaplääni meni tuttuun tapaan reisille jo heti alussa, koska olin pakannut mukaan pelkkää karkkia. Koitin kuitenkin väkisin syödä jotain aina tasasin väliajoin vaikka mikään ei maistunut hyvältä. Energiatasot olivat päässeet tippumaan alhaalle ja Ängelholmin huollossa vaihdoin kuivan paidan päälle ja tankkasin kunnolla keittoa ja muita tarjolla olleita herkkuja. Vaihdoin myös Altran Lone Peakit jalkaan ja laitoin lampun päähän.

Kuva: Kullamannen

Kuva: Kullamannen

Lampulle tuli käyttöä jo muutama kilometri huollon jälkeen. Fiilikset olivat vielä todella korkealla vaikka jaloissa alkoikin jo tuntumaan. Polvessa alkoi myös tuntumaan, mutta sain hyvin käännettyä negatiiviset ajatukset pois. Oli todella mukava juosta matematiikan opettajan kanssa ja Marko alkoikin jo hyvissä ajoin laskemaan loppumatkan tarvittavia kilometrivauhteja, jotta pääsisimme maaliin 36 tunnin aikarajan puitteissa. Periaatteessa tässä vaiheessa matkaa ei ole mitään järkeä alkaa laskemaan kilometrivauhteja, mutta läpäisyn kannalta oli huojentavaa tajuta, että voisimme käytännössä kävellä loppumatkan jos pystyisimme hölköttelemään ensimmäiset 90km. Matka eteni olosuhteisiin nähden hyvin ja aloimme ottamaan mukaan myös lyhyitä kävelytaukoja. Reitti eteni pitkälti Skåne Ledenin vaellusreittiä ja välillä pimeässä oli vaikea nähdä merkkauksia varsinkin kun ylitimme niittyjä. Onneksi kellossa näkynyt gps-jälki piti meidät oikealla reitillä ja risteyksissä ei tarvinnut suuremmin arpoa.

Energiansaannissa alkoi olemaan suuria ongelmia ja olin pitkälti energiajuoman varassa. Jaloissa alkoi myös tuntumaan entistä enemmän ja 81km huollossa nautitut mokkapalat ja pari kuppia kuumaa kahvia antoivat tarvittavaa lisävirtaa. Reilu 90km jälkeen pääsimme viimein DZ -loopille ja tämä piti käytännössä kiertää neljä kertaa (ensimmäinen kierros oli hieman vajaa). Alussa hieman jopa Markon kanssa naureskeltiin loopin haastavuutta ja luultiin taas Ruotsalaisten liioitelleen. Karu totuus kuitenkin paljastui kun päästiin laskettelemaan rannan tuntumaan ja siellä alkoi tulemaan vastaan jos jonkin näköistä haastetta. Illan pimetessä oli alkanut myös satamaan ja tämä teki kivikoista liukkaita ja poluista mutavelliä. Kierroksella oli kaksi isompaa nousua ja jälkimmäisen jyrkkyys oli sitä luokkaa, että oksat pois. Onneksi apuna oli köysiä, joita pystyi hyödyntämään. Nousut ja laskut seurasivat toisiaan ja ajelehdimme Markon kanssa molemmat tosi synkissä vesissä. Energiatasot pohjamudissa ja nesteet loppu pääsimme kuitenkin lopulta Josefinelustin nestetäydennykselle jossa kiskoin kunnolla urheilujuomaa. Tästä oli enää n.7km seuraavaan isoon huoltoon joka oli Gran Hotel Möllessä. Siellä odotteli myös toinen drop bag ja DZ -kierroksen lopetus/aloitus sekä maali.

Kuva: Kullamannen

Hotellille saavuttaessa oli todella huono olo ja päätin olla kiirehtimättä. Kuiva paita heti päälle ja lautasellinen riisiä linssisoosilla naamaan. Söin vielä toisen annoksen ruokaa ja tankkasin useamman kupillisen colaa ja kahvia. Markon matka päättyi Möllen huoltoon ja se oli todella surullista. Olin itsekin sen verran hajalla, että minulla ei ollut voimia ylipuhumiseen. Ensimmäiselle täydelle DZ -kiekalle yhden jälkeen yöllä oli todella vaikeata lähteä kun tajusin, että vaikka nyt onkin jo yli puolet kilometreistä takana, (111/176) niin ajallisesti en ollut vielä edes puolessa välissä. Pakollisen tankkauksen ja varustetäydennyksen jälkeen säntäsin yönselkään ja yllätykseksi olo parani nopeasti. Edelleen menin kaikki ylämäet kävellen ja rauhallisesti hölkötellen helpommat pätkät. Vatsa oli kierroksen alussa aivan täynnä, mutta tämä ei juurikaan haitannut verkkaista etenemistä. Eka täysi kierros tuntui menevän helpommin kuin edeltävä ja nyt ainakin tiesi mitä oli tulossa vastaan. Jossain vaiheessa aamuyöstä alkoi väsyttämään todella kovasti ja aloin jo haaveilemaan 15min päikkäreistä seuraavassa huollossa. Hotellille saavuttaessa oli kuitenkin päivä alkanut jo hieman sarastamaan ja huollossa vain perus tankkausrutiinit ja uuden kierroksen kimppuun. Ville saapui myös huoltoon kun olin juuri lähdössä ja valitteli vauhdin hidastuneen. Sain onneksi lohduteltua, että Villellä oli kuitenkin jäljellä ainoastaan viimeinen kiekka ja itselläni oli vielä kaksi jäljellä!

14 tunnin pimeyden jälkeen oli mukava jättää lamppu huoltoon ja ottaa myös sauvat mukaan. Valoisalle kierrokselle oli yllättävän helppo lähteä ja oli mukavaa nähdä, että missä sitä olikaan tullut rymyttyä yön pimeinä tunteina. Aamulla oli myös sade lakannut ja tilalle oli tullut kova sumu. Polvi oli kerännyt sen verran nestettä, että eteneminen mudassa ja teknisillä pätkillä oli todella varovaista ja sauvat antoivat tarvittavaa tukea. Toinen täysi kierros meni lopulta ilman sen suurempia kommelluksia ja viimeistä kertaa huollossa olo oli väsynyt, mutta todella luottavainen. Lämmin ruoka oli hetkelliseksi loppu, mutta yritin tankata kaikkea muuta mikä vain upposi. Ennen vikalle kierrokselle lähtöä vielä kotiin soitto ja sieltä tarvittavat viimeiset tsemppaukset. 

Kuva: Kullamannen

Olin todella hyvällä mielellä kun aloitin viimeisen kierroksen vaikka joka paikkaa kolotti. Aikarajojen kanssa ei ollut enää mitään hätää ja tiesin pääseväni maaliin jos vain välttyisin vakavalta loukkaantumiselta. Polven pettäessä olin jo valmis ryömimään maaliin ja keskeyttäminen ei ollut enää vaihtoehtona. Mietin kaikkia muita tämän vuoden satamailisia ja niihin uhraamaani aikaa ja energiaa. Grand Slam Finisher -liivi oli jo nyt niin lähellä ja en halunnut aloittaa kaikkea taas alusta. Viimeisen kierroksen alkupuolella alkoi uudestaan satamaan ja tämä teki poluista entistä mutaisempia. Useampi sata lyhyempien matkojen juoksijoita ohitti minut viimeisellä kierroksella ja heiltä saadut tsemppaukset tuntuivat hyviltä. Yritin hymyillä kaikille ja tsempata takaisin. Jatkuva vesisade ja lyhyenpien matkojen juoksijat tekivät poluista todellisen mutafestivaalin ja kaaduin viimeisellä kiekalla kymmenisen kertaa. Jyrkät mutaiset alamäet olivat pahoja koska jalan pettäessä ei uskaltanut enää tehdä korjausliikkeitä ja yleensä nämä päättyivät hetken liukumisen jälkeen aina kaatumiseen. Onneksi vältyin vakavammilta haavereilta ja matka jatkui hitaasti mutta varmasti. Ilta alkoi hämärtyä uudestaan ja oli aika ottaa taas lamppu käyttöön viimeiselle parille tunnille. 

Reittiä muutettiin hieman viimeisellä kierroksella (niin paljon lyhyempien matkojen juoksijoita) ja esim. kaikista jyrkin narunousu vedettiin hieman eri kohdasta rinnettä siksak -tyyliin ja n.5km ennen maalia ollut majakka kierrettiin eri kautta ja lopun v-mäinen kivikko jäi välistä. Otin nämä muutokset nöyrästi vastaan ilman sen suurempaa vastarintaa. Majakan jälkeen varmistelin vielä useammaltakin ohittavalta juoksijalta, että onhan tämä tie varmasti menossa maaliin ja lopulta vastaan tulikin viimeinen tuttu hotellille johtava asfalttipätkä. Olin pelkkää hymyä ja maalisuoralla pystyin vielä laittamaan ihan juoksuksi. Maaliin pääsin ajassa 32:24:13 ja sijoitus oli 68/117. Kisan keskeytysprosentti oli lähes 70. Palkinnoksi saadut Kullamannen -sormus ja Finisher -liivi lämmittivät mieltä, mutta en osannut ottaa niistä heti iloa irti. Ajatukset kävivät vielä kisan tyyliin hyvin prosessimaisesti ja halusin vain vaihtaa nopeasti lämmintä päälle ja jatkaa matkaa kohti mökkiä. Mökillä lämmin suihku ja sotahaavojen analysointi. Varpaat säilyivät yllättävän hyvin ja selvisin vain pienillä rakoilla tällä kertaa. Pahimmat hiertymät olivat nivusissa, mutta nekään eivät olleet pahimmasta päästä. Vasen polvi oli selvästi turvoksissa, mutta turvotus hävisi parissa päivässä.

Mutajuhlien jäljiltä

Kullamannen sormus

Grand Slam Finisher -liivi

Kisa oli lopulta järjestäjänkin taholta ilmoitettuna n.180km ja oma kello näytti 184km. Nousua piti olla n.4200m ja oma kello näytti 4700m. Kullamannen oli ylivoimaisesti raskain yhtämittainen urheilusuoritus mitä olen koskaan tehnyt ja en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Energian saanti on aikaisemminkin tuottanut ongelmia, mutta nyt mentiin pitkiä siivuja lähestulkoon pelkällä pyhällä hengellä. Jalat kestivät yllättävän hyvin ja ainoastaan kipeytynyt polvi teki lopun etenemisestä todella varovaista. Varusteet toimivat todella hyvin ja Altran Lone Peakit selvisivät hyvin vaativissa olosuhteissa. Merinovillainen paita sääteli loistavasti lämpöä ja täysin märkänäkin se lämmitti sopivan paljon silloinkin kun en omalla liikkeellä saanut tarvittavan paljon lämpöä kehoon. Pääkoppa kesti loistavasti ja keskeytys ei käynyt edes mielessä. Tähän auttoi varmasti se, että aikarajojen kanssa ei ollut stressiä ja liivi oli jo lähes käsinkosketeltavissa. En ole ikinä ollut näin pitkää putkea hereillä ja aamuyötä lukuun ottamatta olo ei ollut unelias. Tähän ehkä avitti hieman n. 10 kuppia kahvia, litratolkulla colaa ja 4 Red Bullia.   

Useammat tyypit pelottelivat etukäteen Kullamannenista, mutta kyllä se pääsi kuitenkin yllättämään. Sohvalla viltin alla analysoidessa en vieläkään oikein ymmärrä miten se oli lopulta niin kova pala. Ekat reilu 90km oli tosiaan sellaista helppoa baanaa johon olen tottunut ja DZ -kierroksestakin suunnilleen puolet on täysin joustavaa ainakin tuoreilla jaloilla. Toki kierroksella oli pari todella vaativaa nousua ja erittäin hankalakulkuista kivikkoa, mutta nämäkin kaikista pahimmat pätkät mahtuisi varmaan 2-3km pätkälle. Ongelmaksi itselle muodostui se, että alun tasaisella osuudella jalat tavallaan turtuivat monotoniseen iskutukseen ja yhtäkkinen reitin profiilin muutos DZ:lle saavuttua oli liian kova pala koko kropalle. Lisäksi alun kova vastatuuli ja koko yön jatkuva sade ei ainakaan helpottanut urakkaa. Useammat Kullamannen konkarit varoittelivat Möllen huollosta ja suosittelivat tekemään siellä vain välttämättömät täydennykset ja jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti. Lähestulkoon kaikki keskeytykset tapahtuivat hotellilla. Itselle Möllen huolto oli pelastus ja lämpimässä sisätilassa sain aina levähtää rauhassa edes hetken ilman, että kylmyys iski ja tankata riittävästi seuraavaa kierrosta varten. En usko, että olisin pystynyt riittävään tankkaukseen jos huolto olisi ollut ulkona. 

Nyt on kulunut reilu viikko kisasta ja jalat ovat ainakin palautuneet jo hyvin. Hieman on ollut flunssaa päällä ja lenkille lähtemiseen ei ole ollut mitään kiirettä. Ajattelin nyt palautella kunnolla ja nauttia löhöilystä. Joulukuussa voisi taas alkaa hölkkäilemään hieman määrätietoisemmin ja samalla alkaa rakentamaan pohjaa ensi vuoden koitoksille. Neljä sata mailista kuuteen kuukauteen ja yhteen viikkoon oli kova urakka niin keholle kuin mielellekin ja ensi vuodeksi ajattelin ottaa vain kaksi suurempaa kisaa. Keväälle näillä näkymin TEC backyard ja syksymmälle joku pääkisa. Ajattelin laittaa arpaa menemään UTMB:lle, Western Statesiin ja Spartathloniin. 

BRR 100 miles

Valmistautuminen kauden kolmanteen satamailiseen ei mennyt ihan täysin optimaalisesti. Neljä viikkoa ennen kisaa piti vetää määrällisesti semikova viikko ja kolme viikkoa ennen kaikista kovin määräviikko. Vikat pari viikkoa rennosti ja palautellen. Jouduin jättämään semikovan viikon kesken koska oikean jalan jalkapohja enteili samaa vaivaa, joka minulla oli 2018 keväällä. Muutaman päivän totaalilevolla ja venyttelyllä jalka tuntui taas hyvältä ja pääsin hyvin aloittamaan kovimman viikon. Aloin kuitenkin tuntemaan keskiviikkona töissä hieman vilustumisen merkkejä ja ajattelin jättää illan juoksut väliin. Olo ei helpottanut loppu viikosta ja päätin suosiolla huilata koko loppuviikon. Seuraavan viikon alussa olo ei tuntunut yhtään paremmalta ja tässä vaiheessa alkoi iskeä pieni paniikki. Missään vaiheessa ei noussut kuume tai tullut kurkku kipeäksi, mutta varsinkin aamuisin tuli yskittyä pihalle paljon keltaista räkää ja olo oli vetelä.

Joka päivä tein uudet suunnitelmat kisaa edeltävistä treeneistä ja elättelin vielä toiveita parista hieman kuormittavammasta treenistä. Turhaan. Epätoivo kasvoi päivä päivältä ja minulla tuntui olevan vain kaksi huonoa vaihtoehtoa; yrittää treenata normaalisti tai huilata. Normaalisti treenaamalla varsinkin jalat olisivat olleet paremmin valmiit tulevaan koitokseen, mutta riskinä oli, että pöpö säilyy elimistössä ja pahimmillaan estää osallistumisen. Päätin valita huilaamisen ja toivoin, että pääsen ainakin starttaamaan terveenä. Yleensä pitemmän huilin jälkeen jalat kipeytyvät helpommin kuormituksesta ja tämäkään ei tuntunut täysin hyvältä vaihtoehdolta. Juoksin kisaviikolla ma kevyen 5km ja to 13km. Käytössä oli pitkästä aikaa sykevyö ja pulssi vaikutti normaalilta. Perjantai aamulla olo tuntui hyvältä ja päätin ainakin aloittaa BRR:n.

Startti oli lauantaina 21.9. klo 10 ja todella huonosti nukutun yön jäljiltä saavuin pelipaikoille n. tunti ennen starttia. Olo oli huomattavasti hermostuneempi kuin mitä koskaan ennen 100 mailisen alkua. Asetin kauden alussa päätavoitteeksi selvittää Swedish 100 miles Challengen, joka vaatii neljän 100 mailisen suorittamista 12 kuukauden aikana. Kaksi ensimmäistä oli jo suoritettuna ja kolmas houkutteli kovasti, jotta Kullamannenin läpäisemiseen tulisi hieman lisämotivaatiota. Päätinkin lähteä liikkeelle rauhallisesti kehoa kuunnellen ja tavoitteena vain läpäisy. En kuitenkaan halunnut riskeerata Kullamannenille osallistumista ja päätin jättää leikin heti kesken, jos kurkku kipeytyisi tai kuume nousisi. 100 miles Challengea voisin kokeilla joskus uudestaan jos siltä tuntuu.

Kaikki valmista

Kisabriefing menossa

Alussa kaikki tuntui hyvältä ja tulin tästä todella iloiseksi. Kupletin juonena oli kiertää 10 kertaa 16,1km kierros ja ensimmäiset 4km mentiin metsän uumenissa, seuraavat 9km tasaisella soralla tai asfaltilla ja viimeiset 3km pururadalla. Kokonaisuudessaan nopea, mutta tylsä baana. Nousua tuli reilu 100m kierroksella ja lisäjuottopisteet olivat 6- ja 12,5km kohdilla. Matkaan sadalle mailille lähti yhteensä 97 ja ensimmäisen kierroksen jälkeen olin sijalla 23. Alussa matkavauhdiksi asettui hieman päälle 6min/km ja kolme ensimmäistä kierrosta (48,3km) meni suhteellisen kevyesti ja hyvillä mielin. Neljännellä kierroksella alkoi ensimmäistä kertaa tuntumaan jaloissa ja meno alkoi hidastumaan. Samalla mieleen alkoi tulla paljon negatiivisia ajatuksia ja näiden hiljentäminen tuntui todella työläältä. Aikaisemmin olen ollut paljon paremmin valmistautunut myös henkisesti ja negatiiviset ajatukset on ollut helppo työntää syrjään. Nyt kuitenkin kierrokset neljä ja viisi mentiin aika syvissä vesissä ja päätin jo heittää pyyhkeen kehään puolessa välissä. Motivaatio oli täysin nollissa ja energiatasot alhaalla.

Tasaista menoa. Kuva: Ilich Vera

Metsän siimeksessä. Kuva: Ilich Vera

Päätin lopulta lähteä kutos kierrokselle ja tankkasin hieman tukevammin puolen välin huollossa. Ylitin puolen välin alle yhdeksässä tunnissa ja nopeilla laskutoimituksilla tiesin pääseväni maaliin alle 24 tunnissa vaikka olisin kävellyt koko loppumatkan. Nautittu lisäenergia ja kofeiini kahvin ja energiajuoman muodossa tekivät terää ja kuudennella kierroksella meno alkoi taas maistumaan ja kivutkin tuntuivat hävinneen. Kuudennen kierroksen jälkeen oli tarjolla kuumaa gulassikeittoa pastalla höystettynä ja se maistui taivaalliselta kylmenevässä yössä. Yön pimeydessä vauhti alkoi hiipumaan, mutta seiska kierroksella eteneminen oli edelleen vahvaa ja olin vielä luottavainen 20h alituksesta ja uudesta 100 mailin ennätyksestä. Molempiin isovarpaisiin oli muodostunut rakkulat jo ennen puoliväliä ja annoin niiden muhia rauhassa koska minulla ei ollut mukana niiden hoitoon tarvittavia välineitä. Kasikierroksella rakkulat kuitenkin alkoivat sattumaan sen verran, että meno hidastui entisestään.

Kasi kierroksen jälkeen päätin vaihtaa kuivat sukat ja hieman tilavammat sekä paremmin vaimennetut kengät. Hieman itsekin pelästyin sukkien sisältä paljastuvia isoja rakkoja ja onneksi kuitenkin kuivat sukat ja kengät tekivät etenemisestä taas hieman inhimillisempää. Tässä välissä oli kuitenkin haave 20h alituksesta valunut Västeråsin maaperään ja motivaatio sen mukana. Enää oli reilu 30km jäljellä ja päätin alkaa säästelemään voimia Kullamannenille. Viimeisellä parilla kierroksella otin paljon kävelypätkiä ja kusitaukoja. Vajaa kolme kilometriä ennen maalia meni yksi juoksija ohi ja ei käynyt edes mielessä lähteä perään jahtaamaan. Maaliin pääsin lopulta ajassa 20:45:39 ja sijoitus oli 11. Huonon valmistautumisen ja kaiken stressin jäljiltä olin todella tyytyväinen suoritukseen ja onnellinen, että haave Swedish 100 miles Challengen läpäisemisestä elää edelleen.

Vuoden kolmas 100-miles vyönsolki

Västeråsista on tunnin junamatka Tukholmaan ja halusin päästä kotiin mahdollisimman nopeasti ennen kuin kovin väsymys iskee. Peseytymisen ja saunan jälkeen tuli todella huono olo ja jouduin ottamaan lukua pukukopin lattialla. Sain syötyä väkisin makkaran perunasalaatilla höystettynä ja tämä helpotti oloa. Paikat olivat kerenneet menevään todella jumiin pienen välikuoleman aikana ja matka julkisilla takaisin kotiin oli yksi tuskaisimmista koskaan. Tarkemmin ajateltuna en muista metro matkasta T-Centralilta kotiin yhtään mitään. Kotona kerkesin nukkumaan 1,5 tuntia ennen kuin muu perhe tuli kotiin ja loppu päivä meni pitkälti vaakatasossa.

Palautuminen on mennyt huomattavasti hitaammin kuin GAX:n jälkeen. Tähän varmasti on vaikuttanut se, että parin viikon lähes totaali huili ennen BRR:a oli entistä kovempi pala jaloille ja lihaksisto meni todella jumiin. Isoista rakkuloista toipumiseen meni myös useampi päivä ja palautteleva liikunta on jäänyt todella vähiin. En ole koskaan aikaisemmin joutunut kisan aikana taistelemaan henkisellä puolella kuin mitä BRR:lla tuli taisteltua. Aikaisemmin olen vakaasti päättänyt jo etukäteen, että tulen menemään maaliin asti, vaikka kuinka väsyttäisi tai jaloissa tuntuisi. Nyt olin kuitenkin prosessoinut mielessäni kaikki eri skenaariot ja olin jo sinut sen kanssa, että maali jäisi saavuttamatta ja näin koko vuoden päätavoite jäisi saavuttamatta. Mentaalipuolen puutteet vaikuttivat varmasti myös yleiseen vireystilaan ja ensimmäistä kertaa tunsin itseni myös erittäin uneliaaksi kisan aikana, vaikka lopussa nautin tasaisin väliajoin kofeiinia.

Summa summarum; maaliin pääsy terveenä oli kaikista tärkeintä. Varusteet toimivat taas todella hyvin ja merinovillainen paita toimi hyvin niin päivällä (lähempänä 20 astetta parhaimmillaan), kuin myös illalla (alle 10 astetta). Yötä vastaan lämpötila laski lähelle nollaa ja vaihdoin kuivan merinovillaisen paidan sekä ohuen tuulitakin. Ekat 80 mailia juoksin Altran Torin 4 Plush -kengillä ja viimeiset Altran Paradigm 4 -tossuilla. Energiapuolella en ollut kauheasti miettinyt mitään strategiaa ja fiiliksen mukaan otin kantoon sitä mitä teki mieli. Energia- ja proteiinijuomat toimivat parhaiten.

Nyt on katseet käännetty tiukasti Kullamannen 100 -milesiin, joka juostaan 1.11. Jos vaan tulen pysymään terveenä tässä välissä ja jos saisin vielä yhden hieman kovemman harjoitus jakson alle niin olen täysin varma, että tulen olemaan mentaalisesti- sekä fyysisesti iskussa ja keskeyttämiseen vaaditaan jo aika isoja ongelmia. Kullamannen tulee olemaan selkeästi vaativampi kuin mitä aikaisemmat kolme kisaa ja siellä voi mennä huoletta päätyyn asti. Reittiä on muokkailtu tässä vuoden aikana ja viimeisin versio on 174km pitkä ja nousua 4.200m. Kullamannenia pidetään Ruotsin vaativimpana kisana ja viime vuonna keskeytysprosentti oli huimat 75%! Tulevana perjantaina lähdetään onneksi parin viikon perhelomalle Rhodokselle ja koitan ajoittaa sinne kaikista kovimman harjoitusjakson. Rhodoksen jälkeen on jäljellä enää kaksi viikkoa kisaan ja tuolloin on tarkoitus suorittaa viimeiset avainharjoitteet sekä tehdä viimeiset viilaukset kisastrategiaan.

GAX 100 miles

Vuoden toinen isompi kisa ajoittui sopivasti kesälomalle ja viime vuoden tapaan lähdin kiertämään 100 mailia Skåle ledeniä Ystadista Ystadiin. Aloitin kesälomat jo juhannuksesta ja tiedossa oli, että lomalla juokseminen tulee olemaan vähäisempää kuin normaali arkena. Viime vuoteen verrattuna sain kuitenkin alle hyviä lyhyitä harjoitusjaksoja sekä yksittäisiä avaintreenejä. Tänä vuonna olo oli luottavainen koska olin viime vuoteen nähden paremmassa kunnossa sekä reitti oli tuttu. Olimme kisaviikolla vielä mökillä ja tulin sieltä kotiin torstai-iltana. Perjantai aamuna oli hyvin aikaa tehdä viimeisiä eväsostoksia ja pakkailla kamoja kasaan. Lensin kolmen pintaan Malmöhön ja bussin sekä junan saattamana pääsin Ystadiin ennen kuutta. Kamat hotellille ja pizzeriaan täyttämään hiilarivarastoja. Ilta meni leppoisasti arpoessa, että mitä eväitä ja varusteita pakkaan kolmeen eri drop bagiin.

Majoitus oli ainoastaan 50m päässä startista ja aamulla kerkesin rauhassa syödä tukevan aamupalan sekä tehdä viimeiset pakkailut. Kävin noutamassa numerokyltin sekä gps-lähettimen tuntia ennen starttia, joka oli 10:00. Viime vuonna oli tuskaisen helteinen keli ja join alussa aivan liian vähän ja tästä viisastuneena keskityin tarkemmin nestetasapainon ylläpitämiseen. Päivälle oli taas luvattu hellettä ja yöllä piti sataa vettä. Minulla oli repussa 4x 0,5l pulloa (kaksi edessä + kaksi takana) sekä kädessä 0,5l pullo, jonka heitin roskiin sen tyhjennettyäni matkan varrella. Lähdin liikkeelle Altran Torin kengillä koska ensimmäinen puolikas oli pitkälti soratietä sekä asfalttia. Puolen välin drop bagiin laitoin Altran Lone Peakit ja tarkoitus oli vaihtaa näihin koska Torineissa oli molemmissa kengissä isot reiät ja lopun rantahiekassa juoksentelut sopivat paremmin ehjille kengille.

Lähtökuopissa

Alussa asettui matkavauhdiksi n.6min/km ja tämä oli varsin leppoisa vauhti lähes tasaisessa maastossa. Juoksin ekat 30km Patrikin (viime vuoden kolmonen) ja Gustafin (lopullinen voittaja) tuntumassa ja kaikki tuntui hyvältä. Join tasaisesti nestettä ja tankkasin energiaa. Huoltovälit GAX:ssa ovat aika pitkät (Magleberg 44km, Haväng 80km ja Sandhammaren 131km) ja turvauduinkin surutta muita juoksijoita huoltavien henkilöiden tarjoamille nestetäydennyksille. Ennen ekaa huoltoa juostiin paljon aukeilla alueilla ilman varjoa ja aurinko porotti täydellä teholla. Pidin ehkä vähän liian kovaa vauhtia aurinkoisilla osuuksilla koska halusin vain päästä nopeasti varjoon viilentymään. Ohitin jossain välissä Patrikin sekä Gustafin ja saavuin ensimmäiselle huoltopisteelle kuudentena. Tankkasin rauhassa energiaa ja tein tarvittavat täydennykset varustepuolelle.

Startin tapaan lähdin taas liikkeelle viidellä 0,5l pullolla ja lisäksi otin viekö reppuun proteiinipalautusjuoman. Huollosta lähdettäessä oli aika turvonnut olo, mutta pääsin taas parempaan rytmiin muutaman kilometrin jälkeen. Maasto muuttui myös hieman haastavammaksi ja tästä sekä yleisen väsymyksen takia alkoi vauhti hidastumaan. Join 60km kohdilla proteiinijuoman ja tämä toi mukavasti mahaan täytettä sekä antoi lisävirtaa. Reilun 60km kohdilla ohitin myös kärkinimeksi povatun Mikaelin, jolla oli vaikeuksia mahan kanssa. Tästä hetki niin sain kiinni Andreaksen, jonka kanssa jatkoimme lopulta aina puolivälin huoltoon asti. Andreaksella oli huono olo ja energia ei oikein meinannut imeytyä. Oma vauhtinikin hiljeni tämän takia, mutta en antanut sen haitata koska olin kuitenkin aloittanut suhteellisen kovalla vauhdilla. Matkaa oli vielä paljon jäljellä.

7km ennen puolen välin huoltoa ylitimme tienristeyksen ja siellä oli pyyhkeen heittänyt kehään toinen voittajaksi povattu juoksija Daniel. Saimme myös kuulla, että olimme nyt sijoilla 2 sekä 3 ja tämä tuntui todella utopistiselta. Tiesin tosin, että takana oli vielä todella monta kovaa kokenutta juoksijaa, jotka todennäköisesti olivat aloittaneet hieman rauhallisemmin. Lähes heti tienristeyksen jälkeen Gustaf ohitti meidän kepeällä jalalla ja sandaaleillaan. Puolen välin huollossa söin hodarin ja tein rauhassa tarvittavat täydennykset varustepuolelle. Seuraavaan huoltoon oli matkaa n. 50km ja viime vuonna energiat loppuivat täysin tällä välillä. Lastasin siis mukaan paljon energiaa lähinnä karkkien muodossa ja taas proteiinijuoman.

Puolen välin huollossa taisi pari juoksijaa mennä ohi ja illan viilentyessä oli mukava jatkaa matkaa rantaviivan tuntumassa viimeiset 80km. Reilu 90km kohdalla oli reitin ainoa isompi nousu (Stenshuvud) ja jostain kumman syystä eksyin reitiltä ja kipusin väärälle huipulle. Meni n.10min, että löysin taas oikealle reitille ja matka sai jatkua. Eteneminen tuntui edelleen hyvältä, vaikka vauhti olikin selvästi hiipunut. Energiatasot pysyivät korkealla ja aina kun alkoi makeat karkit ällöttämään, otin väkevän Vicks -kurkkukarkin ja hetken päästä taas makea maistui. 110km kohdilla join taas proteiinijuoman ja tämän turvin jaksoin hyvin viimeiseen huoltoon.

Viimeisessä huollossa istahdin rauhassa alas ja nautin herkullisista huoltopöydän antimista. Maaliin oli enää jäljellä 30km ja huollosta lähdin liikkeelle hyvillä mielin. Pari kilsaa huollon jälkeen sai kepeällä jalalla etenevä Marcus minut kiinni ja pyysi minua jatkamaan matkaa samaan tahtiin. Lopussa oli paljon pehmeää hiekkaa ja liukkaita kivikoita rannan tuntumassa. Sain roikuttua Marcuksen peesissä viitisen kilometriä ja sen jälkeen oli pakko hidastaa omaa menemistä. Vettäkin alkoi jossain vaiheessa yötä satamaan ja se tuntui lähinnä vain virkistävältä. 10km ennen maalia vielä viimeinen proteiinijuoma naamaan ja hymyssä suin eteenpäin. Kilometrit täyttyivät tasaisen tappavasti ja lopulta alkoi horisontissa näkymään Ystadin keskusta.

Viimeisellä parilla kilometrillä pystyin vielä hieman kiristämään vauhtia ja maaliviiva ylittyi ajassa 20:50:30 (viime vuoden aika oli 22:36) sijoituksen ollessa kuudes. Olin todella tyytyväinen suoritukseeni ja maalissa oli mukava rupatella muiden maaliintulijoiden kanssa. Laitoin lämmintä päälle ja otin maalinkupeessa pienet torkut. Kysyin samasta hotellista, jossa majoituin pe-la yön, että voisinko käydä su aamuna jossain huoneessa suihkussa ennen kuin he siivosivat huoneet ja erittäin mukava omistaja sanoi, että ilman muuta. Menin suihkuun kymmeneltä aamulla ja sain jäädä huoneeseen jopa nukkumaan kahteen asti, mikä tuntui uskomattomalta ylellisyydeltä. Pystyin kuitenkin nukkumaan ainoastaan reilun tunnin ja heräsin huutavaan nälkään. Tutun pizzerian kautta tuttu pizza naamaan ja olo oli melkein kuin uudestisyntyneellä. Lounaan jälkeen hengailin vielä muutaman tunnin maalialueella ja iltapäivästä otin suunnaksi lentokentän.

Perhe tuli mökiltä vasta maanantai-iltana ja sain valitella kipeitä jalkoja rauhassa lähes koko päivän. Hämmästykseksi jalat alkoivat jo vetreytymään ma iltana ja tiistaina pystyin jo kävelemään täysin normaalisti. Jalkoihin ei tullut yhtään rakkoa ja ainoana haaverina oli hiertymät nivusissa. GAX on ollut itselle haastava kisa kenkävalinnan suhteen, sillä paljon mennään kovalla alustalla ja välillä pehmeässä hiekassa tai teknisemmässä maastossa. Olisin varmasti juossut Altran Torineilla koko kisan jos niissä ei olisi ollut reikiä ja lopussa tuntui, että maastoon tarkoitetut Lone Peakit olivat liian kovat asfaltille ja lopussa jalkapohjia särkikin aika kovasti. Vaikka reitti olikin jo tuttu niin edelleen sain valtavasti tukea kellon gps -jäljestä varsinkin pimeässä yössä, jossa reittimerkkauksia ei juurikaan nähnyt.

Nestetasapaino pysyi hyvin yllä koko kisan ja minulla oli aina huollossa lähdettäessä viisi 0,5 litran pulloa ja täyttelin näitä aina tarvittaessa matkan varrella, jos pystyin. Ensimmäistä kertaa sata mailisella en pitänyt ennen paastoa kofeiinista ja jokaisessa huollossa join Red Bullin ja en kokenut missään vaiheessa olevani uninen. Huoltopisteiden puolivälissä nautitut proteiinijuomat toimivat loistavasti ja kurkkukarkki toimi taas hyvin aina kun alkoi olemaan liian äklö maku suussa.

Palautuminen on mennyt nopeasti ja nyt on katseet suunnattu Black River Runiin (100 miles), joka juostaan 21.9. Kauden tulee toivottavasti kruunaamaan Kullamannen 100 miles 1.11. ja toivotaan, että paikat pysyy kasassa ja pöpöt loitolla.

TEC 100 miles

Hyvien yöunien ja aamupalan jälkeen lähdin matkustamaan julkisilla kohti Täbyä ja kisapaikalle saavuin ysin tuntumassa. Bileet olivat jo käynnissä ja porukkaa oli joka puolella. 200 mailin juoksijat sekä backyard -ultran soturit olivat lähteneet matkaan jo edellisenä päivänä. Marssin suoraan huoltotelttaan ja löysin tavaroilleni sopivan kolon pöydän alta. Viimeiset varustesäädöt sekä yläfemmat tuttujen kanssa ja matkaan lähdettiin 10:00.

Kaikki valmista 

Päivästä oli tulossa aurinkoinen ja lämpöä oli luvattu melkein 20 astetta. Vähimmäistavoitteena oli päästä maaliin 30h aikarajan puitteissa ja mielellään alle 21 tuntiin. Edessä oli 14 kierrosta 11,5km baanaa, jossa mentiin välillä asfaltilla, soralla, pururadalla ja metsässä. Nousua tuli n.170m kierroksella. Lähdin liikkeelle rennolta tuntuvaa vauhtia ja koitin pitää sykkeet alhaalla. Lämpimän sään takia mikään makea ei meinannut oikein upota ja suolatablettien lisäksi söin aina huoltoteltassa kierroksien jälkeen suolakurkkuja ja Kallen kaviaarilla höystettyjä juustovoileipiä. Yritin pitää nestetasapainon yllä, nauttimalla tasasin väliajoin nestettä. Ekat kolme kierrosta meni alle minuutin pysähdyksellä ja neljännen kierroksen jälkeen täydensin reppuun lisää energiaa.

Maratonin kohdilla alkoi vasen polvi kipeytymään, mutta onneksi kipu hävisi seuraavan parin kierroksen aikana. Neljännen kierroksen jälkeen vetäisin annoksen perunamuusia ja lihapullia. Jatkoin edelleen rennolta tuntuvaa vauhtia ja väsymyksen takia kierrosajat alkoivat hidastumaan neljännestä kierroksesta eteenpäin. Halusin päästä puoliväliin alle 9 tunnissa, jotta toiselle puolikkaalle jäisi hieman enemmän pelivaraa. 2017 vuonna puolivälin aika oli 8:50 ja loppuaika 21:15. Nyt pääsin puoliväliin ajassa 8:40 ja olo tuntui todella hyvältä. Pidin 2017 vuoden tapaan taas kuuden viikon kofeiinipaaston ennen kisaa ja tänä vuonna päätin nauttia ensimmäisen Red Bullin yhden kierroksen myöhemmin eli kasi kierroksen jälkeen. Ysikierrokselle piti laittaa jo valot päälle metsäpätkillä ja lisäsin tässä vaiheessa myös irtohihat.

Vauhti hidastui entisestään yön pimentyessä ja varsinkin metsässä otin todella varovaisesti. Oikea jalkani on varmaan laiskempi kuin vasen, sillä potkin taas lukemattomia kertoja oikean jalan isovarpaan kiviin, juuriin ja kantoihin. Kierros 11 oli kaikista hitain ja sen jälkeen aloin hieman huolestumaan, että jos vauhti tästä hidastuu entisestään, niin 21 tunnin alitus jää haaveeksi. Viimeiselle kolmelle kierrokselle kuitenkin riitti n.10min/km vauhti ja tämä toi huojennusta. Olin tässä vaiheessa myös saanut jaettua kierroksen helpommin lähestyttäviin etappeihin ja rutiinit olivat seuraavat: ensimmäiset n.4km oli asfalttia/soratietä ilman suurempia nousuja ja tämän pyrin aina juoksemaan parhaani mukaan. Tankkasin aina huoltoteltassa kaikkea mitä teki mieli ja uudelle kierrokselle lähdettäessä otin suuhun pari voimakasta minttupastillia sekä purkkaa. 4km jälkeen tuli ensimmäinen loiva mäki, jonka aina kävelin ja nautin energiaa. Kilsat 5-9 mentiin pitkälti metsässä ja siellä yritin edelleen juosta helpot pätkät ja kävellä teknisemmät osuudet. Ysi kilsan kohdilla oli seuraava isompi nyppylä ja kävellessä taas energiaa naamaan. Viimeisen muutaman kilometrin aikana mentiin asuinalueen halki ja viimeiset reilu kilsa taas metsässä.

Kierroksella 12 päätin katkaista negatiivisen trendin ja kiristin tahtia, vaikka kroppa oli hieman eri mieltä. 12 kierros meni edellistä nopeammin ja tästä sisuuntuneena 13 kierros meni myös vikkelämmin kuin 12 kierros. Ennen vikaa kierrosta nautin taas energiajuoman ja lähdin hyvillä mielin liikkeelle. Enää ei tarvittu otsalamppua ja metsässäkin pystyi jo taas ”juoksemaan” paremmin. Helpoilla pätkillä pystyi ottamaan jopa pienimuotoisia spurtteja ja viimeisellä muutamalla kilometrillä eteneminen oli todella vahvaa. Maaliviiva ylittyi ajassa 20:18:02! Olen todella tyytyväinen, että sain kasattua itseni 11 kierroksen jälkeen ja lopetettua väkevästi. Ennätys parani melkein tunnilla. Sain jälkeenpäin kuulla, että 20 tunnin alituksella olisi saanut kultaisen vyönsoljen. Hyvä, että seuraavalle kerralle voi asettaa riman taas hieman korkeammalle.

Palkintona oli hopeinen vyönsolki

6 kierrokselta ei tullut ollenkaan aikaa

Kokonaisuuteen olen todella tyytyväinen ja lähes kaikki meni nappiin. Energiatasot pysyivät hyvin ylhäällä ja sain syötyä ja juotua tarpeeksi koko kisan ajan. Uutena kokeiluna oli minttupastillit sekä purkka ja niiden avulla pystyin aina ”nollaamaan” makuhermot kierroksien ensimmäisien kilometrien aikana ja alkaa taas nauttimaan uutta energiaa. Omista eväistä turvauduin mustikkakeittoon, energiajuomaan, proteiinijuomaan, suklaapatukoihin, karkkiin ja suolatabletteihin. Muuten mentiin järjestäjien tarjoamilla herkuilla. TEC:ssä mennään parin asuinalueen lävitse ja reitin varrella oli useita pikkupöytiä, jossa paikalliset asukkaat tarjoilivat juoksijoille läpi kisan juotavaa, hedelmiä, sipsejä ja karkkia. Aivan mahtavaa!

Olin varautunut myös kuumalla vedellä lämmitettäviin ruokiin, mutta en raaskinut uhrata aikaa niiden valmistukseen. Monella oli mukana omat huoltotiimit sekä pacerit ja niitä hyödyntämällä pystyisi varmasti nipistämään minuutteja huoltoteltassa sekä varsinkin öisiltä hitailta kierroksilta. Varusteet toimivat taas todella hyvin ja startissa oli Altran Torin kengät, pohje- ja reisikompressiot, shortsit, t-paita, panta ja UD:n reppu. Pimeyden tullessa lisäsin irtohihat ja viimeiselle neljälle kierrokselle laitoin vielä takin päälle. Varpaisiin ei tullut yhtään rakkoa ja ainoastaan oikean jalan isovarmaan kynsi tulee lähtemään, kun turvotus laskee.

Nyt palautellaan rauhassa ja heinäkuun loppupuolella olisi taas GAX 100 mailia, johon yritän päästä viime vuoden tapaan varasijalta. Syyskuussa BRR 100 miles ja marraskuussa Kullamannen 100 miles.

Valmistautuminen TEC 100 -miles

Keuhkokuumeen jälkeen meni kuukausi totaali huilia ja helmikuun puolessa välissä aloin rauhallisesti taas nostamaan määriä. Viikolla 9 uskalsin koittaa ensimmäistä määräviikkoa. Sain tuolloin kasaan reilu 163 kilometriä ja kroppa kesti hyvin. Unta tuli tuolla viikolla 7:40h/yö mikä oli hyvä saavutus. Seuraavat pari viikkoa otin hieman rauhallisemmin ja viikolla 12 nostin taas määriä. Tuolla viikolla tuli kasaan ennätykselliset 201 km ja untakin mukavat 7:42h/yö. Jalat kesti edelleen hyvin ja ainoastaan alkuviikosta oli hieman jumeja, mutta nekin hävisivät loppuviikon aikana. Viikot 13 ja 14 taas iisiä ja viimeinen kova viikko oli 15 ja silloin tuli kasaan 145 km ja yksi pidempi treeni.

Vuonna 2017 juoksin ensimmäistä kertaa 100 mailisen ja TEC oli tuolloin kisana. Aika oli tuolloin ~21:15 ja erittäin positiivinen yllätys vaikkakin kisan lopussa reisistä loppui paukut ja syömisen kanssa oli ongelmia. Kahden vuoden takaisiin valmisteluihin nähden valmistautuminen pitäisi olla paremmalla mallilla ja 21 tunnin alitus (Spartathlon -aikaraja) ei pitäisi olla mikään ongelma, jos ei tule mitään suurempaa ongelmaa matkan aikana.   

Enää kolme täyttä päivää ennen kisaa ja ke & to ajattelin käydä vielä kevyellä lenkillä ja perjantain huilata kokonaan. Kunto vaikuttaa hyvältä ja koitan lähteä taas rauhallisesti liikenteeseen pitämällä tasaista vauhtia yllä. Tällä kertaa panostan enemmän ruokapuoleen ja otan mukaan paljon erilaisia suklaapatukoita, karkkia, voileipiä, pastaa, mustikkakeittoa sekä kuumalla vedellä lämmitettäviä aterioita. Olen taas pitänyt paastoa kofeiinista ja puolen välin jälkeen on tarkoitus ottaa energiajuomaa, jos tulee tarvetta. Olo on todella luottavainen ja toivotaan, että moni asia menee nappiin.

2018 vuoden niputus ja suunnitelmat vuodelle 2019

Kestänyt hieman päivitellä kuulumisia koska olin 2018 vuoden viimeiset kolme kuukautta kotona Millan kanssa ja alku vuotena on pitänyt todella kiirettä töissä. Vuodelle 2018 minulla oli tavoitteena juosta maraton alle 3:15h ja 100 mailia alle 21h. Kuntopiikit olin ajoittanut TEC:lle ja BRR:lle. Alku vuosi meni treenin suhteen todella hyvin ja huhtikuun alussa juoksin Pariisin maratonilla 3:13:14. Parin viikon päästä Pariisista piti olla toinen kauden pääkisoista (TEC), mutta jouduin jättämään kisan väliin koska sain tuliaisina Ranskasta tulehduksen jalkapohjaan.

Sain alkuvuodesta tietää pääsystä New Yorkin maratonille ja tästä tulikin syksyn pääkisa ja BRR sai jäädä odottelemaan seuraaville vuosille. Painopiste oli koko vuonna nopeuden hakemisessa ja lyhyitä 5-10km kisoja tuli juostua paljon. Juoksin kaksi kertaa alle 40min 10km kisoissa ja nämä lämmittivät kovasti mieltä. Sain aika lyhyellä varotusajalla mahdollisuuden juosta GAX 100 mailisen kesäloman aikana ja pääsin sen kunnialla maaliin, vaikka valmistautuminen oli ala-arvoista. GAX jäi vuoden ainoaksi sata mailiseksi ja siellä en edes lähtenyt hakemaan 21 tunnin alitusta koska kisa sattui pahimmalle hellejaksolle ja muutenkin kisa oli TEC:ä ja BRR:a haastavampi.

Olin syksyllä ehkä kovimmassa kunnossa koskaan ja syyskuun puolessa välissä meni Stockholm Halvmarathon todella tasaisella juoksulla aikaan 1:25:59. Pari viikkoa tästä meni Lidingöloppet 30K aikaan 2:14:14. Lidingön jälkeen sairastelin taas reilu viikon ja en kerennyt enää palautumaan hyvään kuntoon ennen New Yorkin maratonia. Syksyn aikana oli useamman kerran flunssa päällä ja jälkiviisaana olisi varmasti ollut fiksua jättää Lidingö väliin.

Vuoden aikana tuli edettyä jaloilla yhteensä 3575km joista 287 oli kävelyä (2017: 3531 km joista 234 kävelyä). Aktiviteettejä tuli yhteensä 365 (2017: 349) vaikkakin vuodessa oli yhteensä 92 päivää ilman mitään merkintää (2017:94). Tallennan vain aktiviteetit, jotka ovat kestoltaan vähintään 30min tai 3km. Nousua tuli vuodessa 30.815m (2017: ~34.000m).

Toisaalta oli hyvä, että lopetin kauden New Yorkin epäonnistuneeseen kisaan, koska sen jälkeen ei tehnyt edes mieli juosta muutamaan viikkoon ja pääsin palautumaan kunnolla. Joulukuussa alkoi taas juoksu maittamaan ja loppu vuonna oli taas hyvä tekemisen meininki päällä. Alku vuosi lähti kohtuullisesti liikkeelle, kunnes tammikuun puolessa välissä oli Matka-messut ja sain sieltä jonkun viruksen, joka toi ensiksi useaksi päiväksi kurkkukivun ja sen jälkeen nostatti kovan kuumeen. Kaiken lisäksi keuhkoissa alkoi tuntumaan raskaalta hengittää ja lääkäri totesi minulla olevan keuhkokuumeen. Vaikka olin pitänyt taukoa harjoittelusta reilu viikon ennen keuhkokuumeen toteamista, meillä oli siinä välissä muutto, joka oli varsin fyysinen kaikkine pakkaamisineen. Penisilliinikuurin aloituksen jälkeen kuume laski nopeasti ja olo parani huomattavasti, vaikka hengitys olikin edelleen raskasta. Oli huojentavaa, että sain diagnoosiin ja nyt tulen pitämään taukoa urheilusta niin pitkään kunnes olen varmasti terve.

Vuodelle 2019 olen asettanut päätavoitteeksi Swedish 100 miles Challengen, joka muodostuu neljästä 100 mailin kisasta Ruotsissa. Tarkoitus olisi juosta seuraavat kisat: TEC 100 miles (27.4), GAX 100 miles (20.7), BRR 100 miles (21.9) ja Kullamannen 100 miles (1.11). Kolme ensimmäistä kisaa olen juossut aikaisemmin ja Kullmannen tulee olemaan uusi kokemus. Kullamannen mainostaa itseään Ruotsin haastavimpana sata mailisena ja kisan keskeytysprosentti on aivan omaa luokkaa. Marko lähtee onneksi mukaan ja molemmat lähdetään vain hakemaan maaliin pääsyä. Kolmen pienen lapsen kanssa tuntuu, että koko ajan on jollain joku flunssa tai pöpö päällä ja suurin haaste tuleekin olemaan pysyä terveenä kaikki kovat treeniviikot ja itse kisat.

Viime vuonna jäi pitkät rauhalliset lenkit lähes kokonaan väliin ja tänä vuonna koitan saada mukaan enemmän näitä harjoituksia. Viikonloppuisin on ollut haastavaa löytää aikaa pitemmille lenkeillä ja viime vuoden lopulla testasin muutamana perjantaina lähteä pitemmälle lenkille lapsien nukahdettua ja tämä toimi hyvin. Katsotaan miten suunnitelmat elää vuoden aikana.

New York City Marathon 2018

Sain muistaakseni helmikuussa tietää osallistumisestani NYC maralle ja asetin tämän heti vuoden pääkisaksi. Vuoden aikana tuli juostua monta eri kisaa 5 kilsasta aina 100 mailiin ja valmistavina kisoina toimi 7 viikkoa ennen juostu Stockholm Halvmarathon ja 5 viikkoa ennen juostu Lidingöloppet. Puolikas meni ilman suurempia ongelmia aikaan 1.26 ja Lidingön mäkinen 30km alle 2.15. Kunto tuntui olevan kova ja asetin New Yorkiin kunnianhimoiseksi A-tavoitteeksi kolmen tunnin alituksen, B-tavoitteeksi uuden ennätyksen (alle 3.13) ja C-tavoitteeksi maaliin pääsemisen. Lidingön jälkeen sain jonkun sitkeän pöpön, joka sotki pahasti loppuvalmisteluja ja jouduin jättämään lähes kaikki laatureenit väliin viimeiseltä muutamalta viikolta.

Saavuin New Yorkiin torstai-iltana ja perjantaina kävin lyhyellä lenkillä aamupalan jälkeen. Otin muutaman spurtin lenkin aikana ja kaikki tuntui todella hyvältä. Perjantaina kävin myös expossa kiertelemässä ja päivän aikana tuli käveltyä reilu 20.000 askelta. Lauantaina tapasin aamupalalla muita Norwegianin juoksijoita ja he suuntasivat expolle aamiaisen jälkeen. Itse menin takaisin hotellihuoneeseen lepäilemään ja seuraavana oli ohjelmassa UNICEF:n lounas, johon oli kutsuttu kaikki 75 hyväntekeväisyysjuoksijaa. Lounaan jälkeen taas hotellille huilaamaan ja tankkaamaan. Illalla käytiin vielä Norwegianin porukan kanssa syömässä pastat läheisessä Italialaisessa ravintolassa. En ole koskaan ottanut noin iisisti ennen maratonia ja oli mielestäni täysin valmis huomiseen urakkaan!

Perjantain aamuhölkkä

Siirtyminen starttiin Staten Islandille on oma hulabaloonsa ja meitä suositeltiin jo ilmoittautumisen yhteydessä varaamaan paikan UNICEF -bussista, joka veisi meidät vaivatta lähtöalueelle. Hotellimme oli Manhattanin eteläkärjessä ja bussit lähtivät Central Parkin eteläiseltä puolelta 5:30. Lähdimme hotellilta varmuuden vuoksi jo 4:30 ja täten heräsin jo 4:00. Herääminen ei tuottanut mitään vaikeuksia koska sain unen päästä kiinni jo yhdeksän aikaan. Meille oli luvattu aamupala hyväntekeväisyyskylässä ja aikaakin piti olla kaikilla ruhtinaallisesti. Minulla oli matkalle varattuna vain yksi banaani ja muutama desi Getoradea. Bussimme lähti lopulta liikkeelle vasta kuuden jälkeen ja matka starttiin kesti lopulta yli kaksi tuntia! Perille päästyämme oli aivan hirveä nälkä ja päätä särki koska en ollut saanut vielä aamukahvia. Turvatarkastuksessa meni vielä oma aikansa ja aamupalalle pääsin n.8:30. Aamupala oli erittäin vaatimaton ja join pari kuppia kahvia ja söin puolikkaan beigelin ja muffinssin. Minun piti alkaa siirtymään lähtöalueelle 8:50.

Kisavarustus

 Lähtö oli porrastettu 4 aaltoon ja jokaisessa aallossa oli useampia lähtökarsinoita. Pääsin lähtemään ekassa aallossa ja toisessa lähtökarsinassa, joten lähtökohdat olivat otolliset. Keli oli täydellinen +9-13 asteen välillä ja aurinkoista. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Meitä suositeltiin ennen juoksua valitse

maan ”post-race-poncho” ja tämä tarkoitti sitä, että maalissa pääsisimme pois maalialueelta jopa tunnin nopeammin koska meidän ei tarvitsisi odotella pussukoitamme. Tämä myös tarkoitti sitä, että jätin esim. puhelimen suosiolla hotellille ja päällä oli ainoastaan kisa vaatteet + vanha lämmin fleece, joka meni hyväntekeväisyyteen ennen starttia. Startissa oli ison urheilujuhlan tuntua ja kylmät väreet tulivat, kun ennen lähtölaukausta kuultiin USA:n kansallislaulu. 9:50 kanuuna saattoi meidät matkaan.

Paukusta reippaasti liikkeelle ja lähtö oli isolta sillalta, jossa tuli heti ekalla 1,5km matkalla 50m nousua. Seuraava 1,5km mentiinkin sitten alamäkeen ja kolmas kilsa meni aikaan 3:53. Minulla oli tarkoitus pitää ensimmäisellä puolikkaalla alle 4:10 keskivauhtia ja näin minulla kertyisi pari minuuttia säästöön toiselle puolikkaalle kolmen tunnin alitusta silmällä pitäen. Eka kymppi meni suunnitelmien mukaan ja olin reilu minuutin edelle tavoitteessa. Jaloissa alkoi kuitenkin jo tuntumaan toisella kympillä ja puolessa välissä alkoi päässä soimaan Jore Marjarannan – Pahat pojat elokuvasta tuttu ”Haaveet kaatuu”, kun 3 tunnin jänikset kipittivät ohitse aivan liian keveällä jalalla. Ei ollut toivoakaan lähteä roikkumaan jäniksien perässä ja A-tavoite lensi lähimpään Brooklynin viemäriin. Sain kuitenkin pidettyä kohtuullista vauhtia yllä ja tyydyin vain juoksemaan uuden ennätyksen.

22-23 km tienoilla alkoi vatsa kramppailemaan ja juokseminen tuntui todella tuskaiselta. Queensboron silta 25km kohdilla oli toinen isoimmista silloista ja siinä hyytyi täysin vauhti. Kolmen kympin kohdilla olin vielä reilusti ennätystäni edellä mutta tuolloin aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa orastavia kramppeja jaloissa. Otin kerralla kaksi geelia ja muutenkin yritin tankata 3km välein olleilta huoltopisteiltä enemmän urheilujuomaa. 35km kohdilla leikkasi vasen pohje kiinni ja pakollisen pysähdyksen vaikutuksesta oikea pohje kramppasi myös. Koskaan ei ole aikaisemmin krampanneet jalat noin pahasti ja pelkäsin oikeasti, että matka tyssäsi tähän. Pienen venyttelyn jälkeen pystyin kuitenkin jatkamaan matkaa, mutta kaikki lihakset jaloissa olivat aivan pingottuneina. Tuntui kun olisi pelannut Venäläistä rulettia ja arvuuttelin, että kramppaako seuraavaksi jalkapohjat, pohkeet, etureidet vai takareidet. Viimeinen seitsemän kilometriä tuntui ikuisuudelta ja muutamaan kertaan oli pakko pysähtyä venyttelemään. Muutama kilometri ennen maalia piti päästää irti B-tavoitteesta ja siinä vaiheessa mikään ei tuntunut enää miltään ja oli manannut koko juoksuharrastuksen syvimpään helvettiin.

Maalisuora oli massiivinen ja siinä toivoin vain jalkojeni kantavan minut maalilinjan ylitse ilman kramppeja. Ylitin maaliviivan ajassa 3.16.13 ja pysähdyttyäni kramppasi molemmat takareidet. Maalivirkailijat yrittävät turhaan hätistellä minua liikkumaan ja minun piti venytellä varmaan vartti, että pääsin liikkeelle. Paikalla ollessa alkoi tulla kylmä, mutta onneksi sain nopeasti kaulaan mitalin, avaruuslakanan ja lämpimän tuulen sekä veden pitävän ponchon. Maalialueelta oli n. kilsan kävely pois ja matkalla kerkesi jalat kramppaamaan useampaan kertaan. UNICEF oli järjestänyt meille vastaanoton läheiseen hotelliin ja siellä oli tarjolla kaikkea herkkuja. Minulla piti olla lento vielä samana iltana, mutta se olikin myöhässä reilulla puolella päivällä, joten pääsin yöpymään vielä yhden yön New Yorkissa.

Muistona hieno mitali

Nyt on mennyt useampi päivä kisasta ja vieläkin hieman harmittaa kehno aika, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että pääsin edes maaliin asti. Päivän kunto ei ollut lähelläkään kolmen tunnin alitukseen ja tämä tuli ilmi selkeästi myös sykkeestä, joka huiteli 180 tuntumassa koko ensimmäisen puolikkaan. Tähän vielä päälle kehno tankkaus aamulla niin tulos oli mitä oli. New York City Marathon oli kokemuksena aivan mahtava reilun 50.000 juoksijan ja 2,5 miljoonan katsojan ansiosta. En usko, että tulen tosin koskaan enää juoksemaan kyseistä kisaa, sillä maailma on täynnä toinen toistaan kiinnostavimpia kisoja. Kolmen tunnin alitus ei ollut edes lähellä, mutta tulen varmasti vielä joskus koittamaan maagisen rajan alitusta. Näillä näkymin ensi vuonna tulen keskittymään taas enemmän ultrajuoksuihin ja katsotaan