New York City Marathon 2018

Sain muistaakseni helmikuussa tietää osallistumisestani NYC maralle ja asetin tämän heti vuoden pääkisaksi. Vuoden aikana tuli juostua monta eri kisaa 5 kilsasta aina 100 mailiin ja valmistavina kisoina toimi 7 viikkoa ennen juostu Stockholm Halvmarathon ja 5 viikkoa ennen juostu Lidingöloppet. Puolikas meni ilman suurempia ongelmia aikaan 1.26 ja Lidingön mäkinen 30km alle 2.15. Kunto tuntui olevan kova ja asetin New Yorkiin kunnianhimoiseksi A-tavoitteeksi kolmen tunnin alituksen, B-tavoitteeksi uuden ennätyksen (alle 3.13) ja C-tavoitteeksi maaliin pääsemisen. Lidingön jälkeen sain jonkun sitkeän pöpön, joka sotki pahasti loppuvalmisteluja ja jouduin jättämään lähes kaikki laatureenit väliin viimeiseltä muutamalta viikolta.

Saavuin New Yorkiin torstai-iltana ja perjantaina kävin lyhyellä lenkillä aamupalan jälkeen. Otin muutaman spurtin lenkin aikana ja kaikki tuntui todella hyvältä. Perjantaina kävin myös expossa kiertelemässä ja päivän aikana tuli käveltyä reilu 20.000 askelta. Lauantaina tapasin aamupalalla muita Norwegianin juoksijoita ja he suuntasivat expolle aamiaisen jälkeen. Itse menin takaisin hotellihuoneeseen lepäilemään ja seuraavana oli ohjelmassa UNICEF:n lounas, johon oli kutsuttu kaikki 75 hyväntekeväisyysjuoksijaa. Lounaan jälkeen taas hotellille huilaamaan ja tankkaamaan. Illalla käytiin vielä Norwegianin porukan kanssa syömässä pastat läheisessä Italialaisessa ravintolassa. En ole koskaan ottanut noin iisisti ennen maratonia ja oli mielestäni täysin valmis huomiseen urakkaan!

Perjantain aamuhölkkä

Siirtyminen starttiin Staten Islandille on oma hulabaloonsa ja meitä suositeltiin jo ilmoittautumisen yhteydessä varaamaan paikan UNICEF -bussista, joka veisi meidät vaivatta lähtöalueelle. Hotellimme oli Manhattanin eteläkärjessä ja bussit lähtivät Central Parkin eteläiseltä puolelta 5:30. Lähdimme hotellilta varmuuden vuoksi jo 4:30 ja täten heräsin jo 4:00. Herääminen ei tuottanut mitään vaikeuksia koska sain unen päästä kiinni jo yhdeksän aikaan. Meille oli luvattu aamupala hyväntekeväisyyskylässä ja aikaakin piti olla kaikilla ruhtinaallisesti. Minulla oli matkalle varattuna vain yksi banaani ja muutama desi Getoradea. Bussimme lähti lopulta liikkeelle vasta kuuden jälkeen ja matka starttiin kesti lopulta yli kaksi tuntia! Perille päästyämme oli aivan hirveä nälkä ja päätä särki koska en ollut saanut vielä aamukahvia. Turvatarkastuksessa meni vielä oma aikansa ja aamupalalle pääsin n.8:30. Aamupala oli erittäin vaatimaton ja join pari kuppia kahvia ja söin puolikkaan beigelin ja muffinssin. Minun piti alkaa siirtymään lähtöalueelle 8:50.

Kisavarustus

 Lähtö oli porrastettu 4 aaltoon ja jokaisessa aallossa oli useampia lähtökarsinoita. Pääsin lähtemään ekassa aallossa ja toisessa lähtökarsinassa, joten lähtökohdat olivat otolliset. Keli oli täydellinen +9-13 asteen välillä ja aurinkoista. Tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Meitä suositeltiin ennen juoksua valitse

maan ”post-race-poncho” ja tämä tarkoitti sitä, että maalissa pääsisimme pois maalialueelta jopa tunnin nopeammin koska meidän ei tarvitsisi odotella pussukoitamme. Tämä myös tarkoitti sitä, että jätin esim. puhelimen suosiolla hotellille ja päällä oli ainoastaan kisa vaatteet + vanha lämmin fleece, joka meni hyväntekeväisyyteen ennen starttia. Startissa oli ison urheilujuhlan tuntua ja kylmät väreet tulivat, kun ennen lähtölaukausta kuultiin USA:n kansallislaulu. 9:50 kanuuna saattoi meidät matkaan.

Paukusta reippaasti liikkeelle ja lähtö oli isolta sillalta, jossa tuli heti ekalla 1,5km matkalla 50m nousua. Seuraava 1,5km mentiinkin sitten alamäkeen ja kolmas kilsa meni aikaan 3:53. Minulla oli tarkoitus pitää ensimmäisellä puolikkaalla alle 4:10 keskivauhtia ja näin minulla kertyisi pari minuuttia säästöön toiselle puolikkaalle kolmen tunnin alitusta silmällä pitäen. Eka kymppi meni suunnitelmien mukaan ja olin reilu minuutin edelle tavoitteessa. Jaloissa alkoi kuitenkin jo tuntumaan toisella kympillä ja puolessa välissä alkoi päässä soimaan Jore Marjarannan – Pahat pojat elokuvasta tuttu ”Haaveet kaatuu”, kun 3 tunnin jänikset kipittivät ohitse aivan liian keveällä jalalla. Ei ollut toivoakaan lähteä roikkumaan jäniksien perässä ja A-tavoite lensi lähimpään Brooklynin viemäriin. Sain kuitenkin pidettyä kohtuullista vauhtia yllä ja tyydyin vain juoksemaan uuden ennätyksen.

22-23 km tienoilla alkoi vatsa kramppailemaan ja juokseminen tuntui todella tuskaiselta. Queensboron silta 25km kohdilla oli toinen isoimmista silloista ja siinä hyytyi täysin vauhti. Kolmen kympin kohdilla olin vielä reilusti ennätystäni edellä mutta tuolloin aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa orastavia kramppeja jaloissa. Otin kerralla kaksi geelia ja muutenkin yritin tankata 3km välein olleilta huoltopisteiltä enemmän urheilujuomaa. 35km kohdilla leikkasi vasen pohje kiinni ja pakollisen pysähdyksen vaikutuksesta oikea pohje kramppasi myös. Koskaan ei ole aikaisemmin krampanneet jalat noin pahasti ja pelkäsin oikeasti, että matka tyssäsi tähän. Pienen venyttelyn jälkeen pystyin kuitenkin jatkamaan matkaa, mutta kaikki lihakset jaloissa olivat aivan pingottuneina. Tuntui kun olisi pelannut Venäläistä rulettia ja arvuuttelin, että kramppaako seuraavaksi jalkapohjat, pohkeet, etureidet vai takareidet. Viimeinen seitsemän kilometriä tuntui ikuisuudelta ja muutamaan kertaan oli pakko pysähtyä venyttelemään. Muutama kilometri ennen maalia piti päästää irti B-tavoitteesta ja siinä vaiheessa mikään ei tuntunut enää miltään ja oli manannut koko juoksuharrastuksen syvimpään helvettiin.

Maalisuora oli massiivinen ja siinä toivoin vain jalkojeni kantavan minut maalilinjan ylitse ilman kramppeja. Ylitin maaliviivan ajassa 3.16.13 ja pysähdyttyäni kramppasi molemmat takareidet. Maalivirkailijat yrittävät turhaan hätistellä minua liikkumaan ja minun piti venytellä varmaan vartti, että pääsin liikkeelle. Paikalla ollessa alkoi tulla kylmä, mutta onneksi sain nopeasti kaulaan mitalin, avaruuslakanan ja lämpimän tuulen sekä veden pitävän ponchon. Maalialueelta oli n. kilsan kävely pois ja matkalla kerkesi jalat kramppaamaan useampaan kertaan. UNICEF oli järjestänyt meille vastaanoton läheiseen hotelliin ja siellä oli tarjolla kaikkea herkkuja. Minulla piti olla lento vielä samana iltana, mutta se olikin myöhässä reilulla puolella päivällä, joten pääsin yöpymään vielä yhden yön New Yorkissa.

Muistona hieno mitali

Nyt on mennyt useampi päivä kisasta ja vieläkin hieman harmittaa kehno aika, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että pääsin edes maaliin asti. Päivän kunto ei ollut lähelläkään kolmen tunnin alitukseen ja tämä tuli ilmi selkeästi myös sykkeestä, joka huiteli 180 tuntumassa koko ensimmäisen puolikkaan. Tähän vielä päälle kehno tankkaus aamulla niin tulos oli mitä oli. New York City Marathon oli kokemuksena aivan mahtava reilun 50.000 juoksijan ja 2,5 miljoonan katsojan ansiosta. En usko, että tulen tosin koskaan enää juoksemaan kyseistä kisaa, sillä maailma on täynnä toinen toistaan kiinnostavimpia kisoja. Kolmen tunnin alitus ei ollut edes lähellä, mutta tulen varmasti vielä joskus koittamaan maagisen rajan alitusta. Näillä näkymin ensi vuonna tulen keskittymään taas enemmän ultrajuoksuihin ja katsotaan