BRR 100 miles

Valmistautuminen kauden kolmanteen satamailiseen ei mennyt ihan täysin optimaalisesti. Neljä viikkoa ennen kisaa piti vetää määrällisesti semikova viikko ja kolme viikkoa ennen kaikista kovin määräviikko. Vikat pari viikkoa rennosti ja palautellen. Jouduin jättämään semikovan viikon kesken koska oikean jalan jalkapohja enteili samaa vaivaa, joka minulla oli 2018 keväällä. Muutaman päivän totaalilevolla ja venyttelyllä jalka tuntui taas hyvältä ja pääsin hyvin aloittamaan kovimman viikon. Aloin kuitenkin tuntemaan keskiviikkona töissä hieman vilustumisen merkkejä ja ajattelin jättää illan juoksut väliin. Olo ei helpottanut loppu viikosta ja päätin suosiolla huilata koko loppuviikon. Seuraavan viikon alussa olo ei tuntunut yhtään paremmalta ja tässä vaiheessa alkoi iskeä pieni paniikki. Missään vaiheessa ei noussut kuume tai tullut kurkku kipeäksi, mutta varsinkin aamuisin tuli yskittyä pihalle paljon keltaista räkää ja olo oli vetelä.

Joka päivä tein uudet suunnitelmat kisaa edeltävistä treeneistä ja elättelin vielä toiveita parista hieman kuormittavammasta treenistä. Turhaan. Epätoivo kasvoi päivä päivältä ja minulla tuntui olevan vain kaksi huonoa vaihtoehtoa; yrittää treenata normaalisti tai huilata. Normaalisti treenaamalla varsinkin jalat olisivat olleet paremmin valmiit tulevaan koitokseen, mutta riskinä oli, että pöpö säilyy elimistössä ja pahimmillaan estää osallistumisen. Päätin valita huilaamisen ja toivoin, että pääsen ainakin starttaamaan terveenä. Yleensä pitemmän huilin jälkeen jalat kipeytyvät helpommin kuormituksesta ja tämäkään ei tuntunut täysin hyvältä vaihtoehdolta. Juoksin kisaviikolla ma kevyen 5km ja to 13km. Käytössä oli pitkästä aikaa sykevyö ja pulssi vaikutti normaalilta. Perjantai aamulla olo tuntui hyvältä ja päätin ainakin aloittaa BRR:n.

Startti oli lauantaina 21.9. klo 10 ja todella huonosti nukutun yön jäljiltä saavuin pelipaikoille n. tunti ennen starttia. Olo oli huomattavasti hermostuneempi kuin mitä koskaan ennen 100 mailisen alkua. Asetin kauden alussa päätavoitteeksi selvittää Swedish 100 miles Challengen, joka vaatii neljän 100 mailisen suorittamista 12 kuukauden aikana. Kaksi ensimmäistä oli jo suoritettuna ja kolmas houkutteli kovasti, jotta Kullamannenin läpäisemiseen tulisi hieman lisämotivaatiota. Päätinkin lähteä liikkeelle rauhallisesti kehoa kuunnellen ja tavoitteena vain läpäisy. En kuitenkaan halunnut riskeerata Kullamannenille osallistumista ja päätin jättää leikin heti kesken, jos kurkku kipeytyisi tai kuume nousisi. 100 miles Challengea voisin kokeilla joskus uudestaan jos siltä tuntuu.

Kaikki valmista

Kisabriefing menossa

Alussa kaikki tuntui hyvältä ja tulin tästä todella iloiseksi. Kupletin juonena oli kiertää 10 kertaa 16,1km kierros ja ensimmäiset 4km mentiin metsän uumenissa, seuraavat 9km tasaisella soralla tai asfaltilla ja viimeiset 3km pururadalla. Kokonaisuudessaan nopea, mutta tylsä baana. Nousua tuli reilu 100m kierroksella ja lisäjuottopisteet olivat 6- ja 12,5km kohdilla. Matkaan sadalle mailille lähti yhteensä 97 ja ensimmäisen kierroksen jälkeen olin sijalla 23. Alussa matkavauhdiksi asettui hieman päälle 6min/km ja kolme ensimmäistä kierrosta (48,3km) meni suhteellisen kevyesti ja hyvillä mielin. Neljännellä kierroksella alkoi ensimmäistä kertaa tuntumaan jaloissa ja meno alkoi hidastumaan. Samalla mieleen alkoi tulla paljon negatiivisia ajatuksia ja näiden hiljentäminen tuntui todella työläältä. Aikaisemmin olen ollut paljon paremmin valmistautunut myös henkisesti ja negatiiviset ajatukset on ollut helppo työntää syrjään. Nyt kuitenkin kierrokset neljä ja viisi mentiin aika syvissä vesissä ja päätin jo heittää pyyhkeen kehään puolessa välissä. Motivaatio oli täysin nollissa ja energiatasot alhaalla.

Tasaista menoa. Kuva: Ilich Vera

Metsän siimeksessä. Kuva: Ilich Vera

Päätin lopulta lähteä kutos kierrokselle ja tankkasin hieman tukevammin puolen välin huollossa. Ylitin puolen välin alle yhdeksässä tunnissa ja nopeilla laskutoimituksilla tiesin pääseväni maaliin alle 24 tunnissa vaikka olisin kävellyt koko loppumatkan. Nautittu lisäenergia ja kofeiini kahvin ja energiajuoman muodossa tekivät terää ja kuudennella kierroksella meno alkoi taas maistumaan ja kivutkin tuntuivat hävinneen. Kuudennen kierroksen jälkeen oli tarjolla kuumaa gulassikeittoa pastalla höystettynä ja se maistui taivaalliselta kylmenevässä yössä. Yön pimeydessä vauhti alkoi hiipumaan, mutta seiska kierroksella eteneminen oli edelleen vahvaa ja olin vielä luottavainen 20h alituksesta ja uudesta 100 mailin ennätyksestä. Molempiin isovarpaisiin oli muodostunut rakkulat jo ennen puoliväliä ja annoin niiden muhia rauhassa koska minulla ei ollut mukana niiden hoitoon tarvittavia välineitä. Kasikierroksella rakkulat kuitenkin alkoivat sattumaan sen verran, että meno hidastui entisestään.

Kasi kierroksen jälkeen päätin vaihtaa kuivat sukat ja hieman tilavammat sekä paremmin vaimennetut kengät. Hieman itsekin pelästyin sukkien sisältä paljastuvia isoja rakkoja ja onneksi kuitenkin kuivat sukat ja kengät tekivät etenemisestä taas hieman inhimillisempää. Tässä välissä oli kuitenkin haave 20h alituksesta valunut Västeråsin maaperään ja motivaatio sen mukana. Enää oli reilu 30km jäljellä ja päätin alkaa säästelemään voimia Kullamannenille. Viimeisellä parilla kierroksella otin paljon kävelypätkiä ja kusitaukoja. Vajaa kolme kilometriä ennen maalia meni yksi juoksija ohi ja ei käynyt edes mielessä lähteä perään jahtaamaan. Maaliin pääsin lopulta ajassa 20:45:39 ja sijoitus oli 11. Huonon valmistautumisen ja kaiken stressin jäljiltä olin todella tyytyväinen suoritukseen ja onnellinen, että haave Swedish 100 miles Challengen läpäisemisestä elää edelleen.

Vuoden kolmas 100-miles vyönsolki

Västeråsista on tunnin junamatka Tukholmaan ja halusin päästä kotiin mahdollisimman nopeasti ennen kuin kovin väsymys iskee. Peseytymisen ja saunan jälkeen tuli todella huono olo ja jouduin ottamaan lukua pukukopin lattialla. Sain syötyä väkisin makkaran perunasalaatilla höystettynä ja tämä helpotti oloa. Paikat olivat kerenneet menevään todella jumiin pienen välikuoleman aikana ja matka julkisilla takaisin kotiin oli yksi tuskaisimmista koskaan. Tarkemmin ajateltuna en muista metro matkasta T-Centralilta kotiin yhtään mitään. Kotona kerkesin nukkumaan 1,5 tuntia ennen kuin muu perhe tuli kotiin ja loppu päivä meni pitkälti vaakatasossa.

Palautuminen on mennyt huomattavasti hitaammin kuin GAX:n jälkeen. Tähän varmasti on vaikuttanut se, että parin viikon lähes totaali huili ennen BRR:a oli entistä kovempi pala jaloille ja lihaksisto meni todella jumiin. Isoista rakkuloista toipumiseen meni myös useampi päivä ja palautteleva liikunta on jäänyt todella vähiin. En ole koskaan aikaisemmin joutunut kisan aikana taistelemaan henkisellä puolella kuin mitä BRR:lla tuli taisteltua. Aikaisemmin olen vakaasti päättänyt jo etukäteen, että tulen menemään maaliin asti, vaikka kuinka väsyttäisi tai jaloissa tuntuisi. Nyt olin kuitenkin prosessoinut mielessäni kaikki eri skenaariot ja olin jo sinut sen kanssa, että maali jäisi saavuttamatta ja näin koko vuoden päätavoite jäisi saavuttamatta. Mentaalipuolen puutteet vaikuttivat varmasti myös yleiseen vireystilaan ja ensimmäistä kertaa tunsin itseni myös erittäin uneliaaksi kisan aikana, vaikka lopussa nautin tasaisin väliajoin kofeiinia.

Summa summarum; maaliin pääsy terveenä oli kaikista tärkeintä. Varusteet toimivat taas todella hyvin ja merinovillainen paita toimi hyvin niin päivällä (lähempänä 20 astetta parhaimmillaan), kuin myös illalla (alle 10 astetta). Yötä vastaan lämpötila laski lähelle nollaa ja vaihdoin kuivan merinovillaisen paidan sekä ohuen tuulitakin. Ekat 80 mailia juoksin Altran Torin 4 Plush -kengillä ja viimeiset Altran Paradigm 4 -tossuilla. Energiapuolella en ollut kauheasti miettinyt mitään strategiaa ja fiiliksen mukaan otin kantoon sitä mitä teki mieli. Energia- ja proteiinijuomat toimivat parhaiten.

Nyt on katseet käännetty tiukasti Kullamannen 100 -milesiin, joka juostaan 1.11. Jos vaan tulen pysymään terveenä tässä välissä ja jos saisin vielä yhden hieman kovemman harjoitus jakson alle niin olen täysin varma, että tulen olemaan mentaalisesti- sekä fyysisesti iskussa ja keskeyttämiseen vaaditaan jo aika isoja ongelmia. Kullamannen tulee olemaan selkeästi vaativampi kuin mitä aikaisemmat kolme kisaa ja siellä voi mennä huoletta päätyyn asti. Reittiä on muokkailtu tässä vuoden aikana ja viimeisin versio on 174km pitkä ja nousua 4.200m. Kullamannenia pidetään Ruotsin vaativimpana kisana ja viime vuonna keskeytysprosentti oli huimat 75%! Tulevana perjantaina lähdetään onneksi parin viikon perhelomalle Rhodokselle ja koitan ajoittaa sinne kaikista kovimman harjoitusjakson. Rhodoksen jälkeen on jäljellä enää kaksi viikkoa kisaan ja tuolloin on tarkoitus suorittaa viimeiset avainharjoitteet sekä tehdä viimeiset viilaukset kisastrategiaan.