Kullamannen 100 miles - taru sormusten herrasta

Rhodoksen lomalla sain alle yhden hyvän treeniviikon ja siinä tuli kasaan n.160km juoksua reilulla neljällä tonnilla nousua. Vasen polvi alkoi tosin hieman keräämään nestettä ja juoksu tuntui välillä varsin ikävältä. En usko, että polvessa oli mitään vakavampaa ja päätinkin runtata kovan viikon lävitse hieman hammasta purren. Viimeiset pari viikkoa ennen Kullamannenia otin todella rauhallisesti ja polvikin alkoi tuntumaan paremmalta. Kullamannen oli tähänastisista kisoista selkeästi haastavin ja siinä oli paljon pelissä. Vuoden päätavoitteena oli suorittaa ”Swedish 100 miles challenge” ja tämä piti sisällään 4 sata mailista kisaa vuoden aikana. Kullamannen oli näistä viimeinen ja sen läpäisemällä oli minulla mahdollisuus saada Grand Slam Finisher -liivi.

Startti oli perjantai aamuna 1.11. klo 9:00 ja lähdimme ajelemaan Tukholmasta Möllen suuntaan torstaina ennen puolta päivää Markon, Villen ja Jaakon kanssa. Saavuimme mökille juuri pimeän laskeuduttua ja ilta meni kisakamoja säädellessä ja tankaten. Menimme aikaisin nukkumaan ja seuraavana päivänä lähdettiin ajelemaan kohti kisakeskusta 5:15. Bussien piti lähteä maalista starttiin klo 6:00, mutta järjestäjillä oli käynyt erhe päivämäärien kanssa ja lopulta päästiin lähtemään matkaan 7:15. Tämä viivästytti lähtöä lopulta tunnilla.

Kullamannen on Pohjoismaiden isoin satamailinen ja startissa meitä oli reilu 450. Jäimme Markon kanssa tarkoituksella lähtijöiden häntäpäähän ja toivoimme tämän pitävän menohalut kurissa. Itsellä oli tavoitteena ainoastaan selviytyminen reitistä 36-tunnin aikarajojen puitteissa ja paperilla tämä vaikutti täysin läpihuutojutulta. Ensimmäiset reilu 90km piti olla suht tasaista ja helppoa baanaa ja aikaisempien juoksujen perusteella tämä piti mennä aika helposti 10 tuntiin. Viimeiset reilu 80km kierrettiin sitten 22km pituista ”Döden Zone” -lenkkiä, jossa joka kierroksella tuli n. 1000m nousua. No big deal! Päätin lähteä liikkeelle Altran läskipohjaisilla Paradigm -asfalttisotureilla jalkoja säästelleksäni.

Kuva: Kullamannen

Lähdimme matkaan rauhalliseen tahtiin ja matkavauhdiksi asettui aika nopeasti n.6min/km vaikka välillä tuli rauhallisempiakin kilometrejä. Vajaan 10km kohdilla oli alun hieman isompi nyppylä ja sen jälkeen laskeuduttiin takaisin rannan tuntumaan ja jatkettiin matkaa kohti 34km huoltoa. Tällä välillä oli käytännössä koko ajan kova vastatuuli ja matkavauhdin ylläpitämiseksi sai jo tehdä vähän töitä. 34km huollossa vain pullot täyteen ja kohti ensimmäistä drop bagiä, joka odotteli 55km kohdassa Ängelholmissa. Etenin pitkälti Markon kantapäitä katsellen ja ensimmäiseen isompaan huoltoon saavuimme n. kuudessa tunnissa. Oma energiaplääni meni tuttuun tapaan reisille jo heti alussa, koska olin pakannut mukaan pelkkää karkkia. Koitin kuitenkin väkisin syödä jotain aina tasasin väliajoin vaikka mikään ei maistunut hyvältä. Energiatasot olivat päässeet tippumaan alhaalle ja Ängelholmin huollossa vaihdoin kuivan paidan päälle ja tankkasin kunnolla keittoa ja muita tarjolla olleita herkkuja. Vaihdoin myös Altran Lone Peakit jalkaan ja laitoin lampun päähän.

Kuva: Kullamannen

Kuva: Kullamannen

Lampulle tuli käyttöä jo muutama kilometri huollon jälkeen. Fiilikset olivat vielä todella korkealla vaikka jaloissa alkoikin jo tuntumaan. Polvessa alkoi myös tuntumaan, mutta sain hyvin käännettyä negatiiviset ajatukset pois. Oli todella mukava juosta matematiikan opettajan kanssa ja Marko alkoikin jo hyvissä ajoin laskemaan loppumatkan tarvittavia kilometrivauhteja, jotta pääsisimme maaliin 36 tunnin aikarajan puitteissa. Periaatteessa tässä vaiheessa matkaa ei ole mitään järkeä alkaa laskemaan kilometrivauhteja, mutta läpäisyn kannalta oli huojentavaa tajuta, että voisimme käytännössä kävellä loppumatkan jos pystyisimme hölköttelemään ensimmäiset 90km. Matka eteni olosuhteisiin nähden hyvin ja aloimme ottamaan mukaan myös lyhyitä kävelytaukoja. Reitti eteni pitkälti Skåne Ledenin vaellusreittiä ja välillä pimeässä oli vaikea nähdä merkkauksia varsinkin kun ylitimme niittyjä. Onneksi kellossa näkynyt gps-jälki piti meidät oikealla reitillä ja risteyksissä ei tarvinnut suuremmin arpoa.

Energiansaannissa alkoi olemaan suuria ongelmia ja olin pitkälti energiajuoman varassa. Jaloissa alkoi myös tuntumaan entistä enemmän ja 81km huollossa nautitut mokkapalat ja pari kuppia kuumaa kahvia antoivat tarvittavaa lisävirtaa. Reilu 90km jälkeen pääsimme viimein DZ -loopille ja tämä piti käytännössä kiertää neljä kertaa (ensimmäinen kierros oli hieman vajaa). Alussa hieman jopa Markon kanssa naureskeltiin loopin haastavuutta ja luultiin taas Ruotsalaisten liioitelleen. Karu totuus kuitenkin paljastui kun päästiin laskettelemaan rannan tuntumaan ja siellä alkoi tulemaan vastaan jos jonkin näköistä haastetta. Illan pimetessä oli alkanut myös satamaan ja tämä teki kivikoista liukkaita ja poluista mutavelliä. Kierroksella oli kaksi isompaa nousua ja jälkimmäisen jyrkkyys oli sitä luokkaa, että oksat pois. Onneksi apuna oli köysiä, joita pystyi hyödyntämään. Nousut ja laskut seurasivat toisiaan ja ajelehdimme Markon kanssa molemmat tosi synkissä vesissä. Energiatasot pohjamudissa ja nesteet loppu pääsimme kuitenkin lopulta Josefinelustin nestetäydennykselle jossa kiskoin kunnolla urheilujuomaa. Tästä oli enää n.7km seuraavaan isoon huoltoon joka oli Gran Hotel Möllessä. Siellä odotteli myös toinen drop bag ja DZ -kierroksen lopetus/aloitus sekä maali.

Kuva: Kullamannen

Hotellille saavuttaessa oli todella huono olo ja päätin olla kiirehtimättä. Kuiva paita heti päälle ja lautasellinen riisiä linssisoosilla naamaan. Söin vielä toisen annoksen ruokaa ja tankkasin useamman kupillisen colaa ja kahvia. Markon matka päättyi Möllen huoltoon ja se oli todella surullista. Olin itsekin sen verran hajalla, että minulla ei ollut voimia ylipuhumiseen. Ensimmäiselle täydelle DZ -kiekalle yhden jälkeen yöllä oli todella vaikeata lähteä kun tajusin, että vaikka nyt onkin jo yli puolet kilometreistä takana, (111/176) niin ajallisesti en ollut vielä edes puolessa välissä. Pakollisen tankkauksen ja varustetäydennyksen jälkeen säntäsin yönselkään ja yllätykseksi olo parani nopeasti. Edelleen menin kaikki ylämäet kävellen ja rauhallisesti hölkötellen helpommat pätkät. Vatsa oli kierroksen alussa aivan täynnä, mutta tämä ei juurikaan haitannut verkkaista etenemistä. Eka täysi kierros tuntui menevän helpommin kuin edeltävä ja nyt ainakin tiesi mitä oli tulossa vastaan. Jossain vaiheessa aamuyöstä alkoi väsyttämään todella kovasti ja aloin jo haaveilemaan 15min päikkäreistä seuraavassa huollossa. Hotellille saavuttaessa oli kuitenkin päivä alkanut jo hieman sarastamaan ja huollossa vain perus tankkausrutiinit ja uuden kierroksen kimppuun. Ville saapui myös huoltoon kun olin juuri lähdössä ja valitteli vauhdin hidastuneen. Sain onneksi lohduteltua, että Villellä oli kuitenkin jäljellä ainoastaan viimeinen kiekka ja itselläni oli vielä kaksi jäljellä!

14 tunnin pimeyden jälkeen oli mukava jättää lamppu huoltoon ja ottaa myös sauvat mukaan. Valoisalle kierrokselle oli yllättävän helppo lähteä ja oli mukavaa nähdä, että missä sitä olikaan tullut rymyttyä yön pimeinä tunteina. Aamulla oli myös sade lakannut ja tilalle oli tullut kova sumu. Polvi oli kerännyt sen verran nestettä, että eteneminen mudassa ja teknisillä pätkillä oli todella varovaista ja sauvat antoivat tarvittavaa tukea. Toinen täysi kierros meni lopulta ilman sen suurempia kommelluksia ja viimeistä kertaa huollossa olo oli väsynyt, mutta todella luottavainen. Lämmin ruoka oli hetkelliseksi loppu, mutta yritin tankata kaikkea muuta mikä vain upposi. Ennen vikalle kierrokselle lähtöä vielä kotiin soitto ja sieltä tarvittavat viimeiset tsemppaukset. 

Kuva: Kullamannen

Olin todella hyvällä mielellä kun aloitin viimeisen kierroksen vaikka joka paikkaa kolotti. Aikarajojen kanssa ei ollut enää mitään hätää ja tiesin pääseväni maaliin jos vain välttyisin vakavalta loukkaantumiselta. Polven pettäessä olin jo valmis ryömimään maaliin ja keskeyttäminen ei ollut enää vaihtoehtona. Mietin kaikkia muita tämän vuoden satamailisia ja niihin uhraamaani aikaa ja energiaa. Grand Slam Finisher -liivi oli jo nyt niin lähellä ja en halunnut aloittaa kaikkea taas alusta. Viimeisen kierroksen alkupuolella alkoi uudestaan satamaan ja tämä teki poluista entistä mutaisempia. Useampi sata lyhyempien matkojen juoksijoita ohitti minut viimeisellä kierroksella ja heiltä saadut tsemppaukset tuntuivat hyviltä. Yritin hymyillä kaikille ja tsempata takaisin. Jatkuva vesisade ja lyhyenpien matkojen juoksijat tekivät poluista todellisen mutafestivaalin ja kaaduin viimeisellä kiekalla kymmenisen kertaa. Jyrkät mutaiset alamäet olivat pahoja koska jalan pettäessä ei uskaltanut enää tehdä korjausliikkeitä ja yleensä nämä päättyivät hetken liukumisen jälkeen aina kaatumiseen. Onneksi vältyin vakavammilta haavereilta ja matka jatkui hitaasti mutta varmasti. Ilta alkoi hämärtyä uudestaan ja oli aika ottaa taas lamppu käyttöön viimeiselle parille tunnille. 

Reittiä muutettiin hieman viimeisellä kierroksella (niin paljon lyhyempien matkojen juoksijoita) ja esim. kaikista jyrkin narunousu vedettiin hieman eri kohdasta rinnettä siksak -tyyliin ja n.5km ennen maalia ollut majakka kierrettiin eri kautta ja lopun v-mäinen kivikko jäi välistä. Otin nämä muutokset nöyrästi vastaan ilman sen suurempaa vastarintaa. Majakan jälkeen varmistelin vielä useammaltakin ohittavalta juoksijalta, että onhan tämä tie varmasti menossa maaliin ja lopulta vastaan tulikin viimeinen tuttu hotellille johtava asfalttipätkä. Olin pelkkää hymyä ja maalisuoralla pystyin vielä laittamaan ihan juoksuksi. Maaliin pääsin ajassa 32:24:13 ja sijoitus oli 68/117. Kisan keskeytysprosentti oli lähes 70. Palkinnoksi saadut Kullamannen -sormus ja Finisher -liivi lämmittivät mieltä, mutta en osannut ottaa niistä heti iloa irti. Ajatukset kävivät vielä kisan tyyliin hyvin prosessimaisesti ja halusin vain vaihtaa nopeasti lämmintä päälle ja jatkaa matkaa kohti mökkiä. Mökillä lämmin suihku ja sotahaavojen analysointi. Varpaat säilyivät yllättävän hyvin ja selvisin vain pienillä rakoilla tällä kertaa. Pahimmat hiertymät olivat nivusissa, mutta nekään eivät olleet pahimmasta päästä. Vasen polvi oli selvästi turvoksissa, mutta turvotus hävisi parissa päivässä.

Mutajuhlien jäljiltä

Kullamannen sormus

Grand Slam Finisher -liivi

Kisa oli lopulta järjestäjänkin taholta ilmoitettuna n.180km ja oma kello näytti 184km. Nousua piti olla n.4200m ja oma kello näytti 4700m. Kullamannen oli ylivoimaisesti raskain yhtämittainen urheilusuoritus mitä olen koskaan tehnyt ja en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Energian saanti on aikaisemminkin tuottanut ongelmia, mutta nyt mentiin pitkiä siivuja lähestulkoon pelkällä pyhällä hengellä. Jalat kestivät yllättävän hyvin ja ainoastaan kipeytynyt polvi teki lopun etenemisestä todella varovaista. Varusteet toimivat todella hyvin ja Altran Lone Peakit selvisivät hyvin vaativissa olosuhteissa. Merinovillainen paita sääteli loistavasti lämpöä ja täysin märkänäkin se lämmitti sopivan paljon silloinkin kun en omalla liikkeellä saanut tarvittavan paljon lämpöä kehoon. Pääkoppa kesti loistavasti ja keskeytys ei käynyt edes mielessä. Tähän auttoi varmasti se, että aikarajojen kanssa ei ollut stressiä ja liivi oli jo lähes käsinkosketeltavissa. En ole ikinä ollut näin pitkää putkea hereillä ja aamuyötä lukuun ottamatta olo ei ollut unelias. Tähän ehkä avitti hieman n. 10 kuppia kahvia, litratolkulla colaa ja 4 Red Bullia.   

Useammat tyypit pelottelivat etukäteen Kullamannenista, mutta kyllä se pääsi kuitenkin yllättämään. Sohvalla viltin alla analysoidessa en vieläkään oikein ymmärrä miten se oli lopulta niin kova pala. Ekat reilu 90km oli tosiaan sellaista helppoa baanaa johon olen tottunut ja DZ -kierroksestakin suunnilleen puolet on täysin joustavaa ainakin tuoreilla jaloilla. Toki kierroksella oli pari todella vaativaa nousua ja erittäin hankalakulkuista kivikkoa, mutta nämäkin kaikista pahimmat pätkät mahtuisi varmaan 2-3km pätkälle. Ongelmaksi itselle muodostui se, että alun tasaisella osuudella jalat tavallaan turtuivat monotoniseen iskutukseen ja yhtäkkinen reitin profiilin muutos DZ:lle saavuttua oli liian kova pala koko kropalle. Lisäksi alun kova vastatuuli ja koko yön jatkuva sade ei ainakaan helpottanut urakkaa. Useammat Kullamannen konkarit varoittelivat Möllen huollosta ja suosittelivat tekemään siellä vain välttämättömät täydennykset ja jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti. Lähestulkoon kaikki keskeytykset tapahtuivat hotellilla. Itselle Möllen huolto oli pelastus ja lämpimässä sisätilassa sain aina levähtää rauhassa edes hetken ilman, että kylmyys iski ja tankata riittävästi seuraavaa kierrosta varten. En usko, että olisin pystynyt riittävään tankkaukseen jos huolto olisi ollut ulkona. 

Nyt on kulunut reilu viikko kisasta ja jalat ovat ainakin palautuneet jo hyvin. Hieman on ollut flunssaa päällä ja lenkille lähtemiseen ei ole ollut mitään kiirettä. Ajattelin nyt palautella kunnolla ja nauttia löhöilystä. Joulukuussa voisi taas alkaa hölkkäilemään hieman määrätietoisemmin ja samalla alkaa rakentamaan pohjaa ensi vuoden koitoksille. Neljä sata mailista kuuteen kuukauteen ja yhteen viikkoon oli kova urakka niin keholle kuin mielellekin ja ensi vuodeksi ajattelin ottaa vain kaksi suurempaa kisaa. Keväälle näillä näkymin TEC backyard ja syksymmälle joku pääkisa. Ajattelin laittaa arpaa menemään UTMB:lle, Western Statesiin ja Spartathloniin.