keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

UNICEF yhteistyö


Minut valittiin muutama viikko sitten töiden kautta UNICEF:n lähettilääksi juoksemaan New York maratonin joka on 4.11.2018. Minun lisäkseni valittiin kahdeksan muuta kollegaa ympäri Eurooppaa ja jokainen meistä on sitoutunut hankkimaan vähintään 4.000$ UNICEF:n tärkeään työhön.

Norwegian on ollut jo pitkään merkittävä UNICEF:n tukija ja olemme mm. lennättäneet neljä täyttä koneellista aputarvikkeita eripuolille Afrikkaa. Norwegianin panos jouksuprojektissamme on tarjota meille juoksijoille lennot, majoitus ja osallistumisoikeus itse kisaan.

New Yorkin maraton on ollut minulla pitkään haaveena ja en uskonut haaveeni täyttyvän näin nopeasti. Osallistumisoikeuden voi saada neljällä eri tavalla:

1.                        juoksemalla maratonin alle 2:55 (35-39 vuotiaat)  
2.                        voittamalla paikan arvonnasta
3.                        ostamalla maratonmatkan matkatoimistosta
4.                        Juoksemalla hyväntekeväisyysjärjestön nimissä

Ensimmäiseen kohtaan ei minulla ole mahdollisuuksia tämän hetkisellä kunnolla ja arvonnan kautta voittaminen on erittäin epätodennäköistä. Helpoin tapa olisi ostaa koko setti matkatoimiston kautta, mutta matkatoimistot ovat osanneet viilailla katteet kohdilleen.

Olen aikaisemminkin miettinyt juoksemista hyväntekeväisyyden nimissä lähinnä Lontoon maratonia silmällä pitäen, mutta hyväntekeväisyyteen kerättävä summa on kuulostanut liian korkealta varsinkaan, kun ei ole mitään aikaisempaa kokemusta rahankeräämisestä. Uskalsin kuitenkin laittaa hakemuksen töiden kautta koska tiesin, että tulen saamaan paljon vinkkejä keräykseen muilta kollegoilta, jos minut tullaan valitsemaan. Hakemuksen lähettäminen oli kuitenkin selkeästi hyppy tuntemattomaan ja epämukavuusalueelle. Fiilis oli joltain osin sama kuin ensimmäiselle sata mailiselle ilmoittautuessa.

Olin erittäin otettu minun valinnastani UNICEF tiimiin ja tulen tekemään kaikkeni, että pääsen keräystavoitteeseeni. Olen päässyt jo hyvin kertomaan projektista asiakastilaisuuksissani ja vastaanotto on ollut erittäin positiivista. On selvää, että minun pitää aktivoitua huomattavasti enemmän sosiaalisessa mediassa ja tämä on minulle epämukavuusaluetta ainakin vielä aluksi. Tulen hyödyntämään muita kisojani sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta tuomaan myös esille valmistautumistani New Yorkin maratonille. Tulen myös käyttämään yrityskontaktejani UNICEF projektissani ja tarjoamaan yrityksille mahdollisuuden olla mukana tukemassa UNICEF:n tärkeää työtä. Tarkoituksenani on myös saada media kiinnostumaan asiasta ja sitä kautta jakamaan tietoa myös omien kontaktieni ulkopuolelle. Nyt on todella hyvä fiilis päällä ja tuntuu, että uusia ideoita tulee mieleen päivittäin.

Promoaminen täydessä vauhdissa


Miten sinä voit olla mukana tukemassa UNICEF:n tärkeää työtä? Kätevimmin voit lahjoittaa seuraavan linkin kautta: keräyssivu. Lahjoittaminen tapahtuu luottokortilla (minimi 10 USD). Tämä toimii samalla virallisena UNICEF:n tarjoamana keräyssivustonani ja tulen siirtämään muuta kautta saamani lahjoitukset saman sivun kautta. Jos yrityksesi haluaa positiivista näkyvyyttä tukemalla UNICEF:a, olethan rohkeasti yhteydessä niin kerron enemmän eri vaihtoehdoista. Lahjoituksen voi tehdä myös käteisellä tai seuraavalle pankkitilille: IBAN: SE13 9150 0000 0915 9194 4718 / BIC: SKIASESS (merkitsethän viitteenä UNICEF – oma nimesi). Kaikki lahjoitukset menevät lyhentämättä tukemaan UNICEF:n tärkeää työtä.

Projektin etenemistä voi seurata parhaiten keräyssivustoni kautta ja tulen myös julkaisemaan kuvia matkan varrelta ainakin Instagramissa aliaksella markus.forsstrom, sekä Facebookissa. Stravasta löytyy nimelläni kaikki treenit. Jos sinulla tulee mieleen kysymyksiä liittyen projektiin, saa minut parhaiten kiinni laittamalla meiliä osoitteeseen markus.forsstrom@norwegian.com . Lisätietoa UNICEF:n New York maraton projektistamme löytyy seuraavan linkin kautta: lisätietoa