Valmistautuminen
kauden kolmanteen satamailiseen ei mennyt ihan täysin optimaalisesti. Neljä
viikkoa ennen kisaa piti vetää määrällisesti semikova viikko ja kolme viikkoa
ennen kaikista kovin määräviikko. Vikat pari viikkoa rennosti ja palautellen.
Jouduin jättämään semikovan viikon kesken koska oikean jalan jalkapohja enteili
samaa vaivaa, joka minulla oli 2018 keväällä. Muutaman päivän totaalilevolla ja
venyttelyllä jalka tuntui taas hyvältä ja pääsin hyvin aloittamaan kovimman
viikon. Aloin kuitenkin tuntemaan keskiviikkona töissä hieman vilustumisen
merkkejä ja ajattelin jättää illan juoksut väliin. Olo ei helpottanut loppu
viikosta ja päätin suosiolla huilata koko loppuviikon. Seuraavan viikon alussa
olo ei tuntunut yhtään paremmalta ja tässä vaiheessa alkoi iskeä pieni
paniikki. Missään vaiheessa ei noussut kuume tai tullut kurkku kipeäksi, mutta
varsinkin aamuisin tuli yskittyä pihalle paljon keltaista räkää ja olo oli
vetelä.
Joka päivä tein
uudet suunnitelmat kisaa edeltävistä treeneistä ja elättelin vielä toiveita
parista hieman kuormittavammasta treenistä. Turhaan. Epätoivo kasvoi päivä
päivältä ja minulla tuntui olevan vain kaksi huonoa vaihtoehtoa; yrittää
treenata normaalisti tai huilata. Normaalisti treenaamalla varsinkin jalat
olisivat olleet paremmin valmiit tulevaan koitokseen, mutta riskinä oli, että
pöpö säilyy elimistössä ja pahimmillaan estää osallistumisen. Päätin valita
huilaamisen ja toivoin, että pääsen ainakin starttaamaan terveenä. Yleensä
pitemmän huilin jälkeen jalat kipeytyvät helpommin kuormituksesta ja tämäkään
ei tuntunut täysin hyvältä vaihtoehdolta. Juoksin kisaviikolla ma kevyen 5km ja
to 13km. Käytössä oli pitkästä aikaa sykevyö ja pulssi vaikutti normaalilta.
Perjantai aamulla olo tuntui hyvältä ja päätin ainakin aloittaa BRR:n.
Startti oli lauantaina 21.9. klo 10 ja todella huonosti nukutun yön
jäljiltä saavuin pelipaikoille n. tunti ennen starttia. Olo oli huomattavasti
hermostuneempi kuin mitä koskaan ennen 100 mailisen alkua. Asetin kauden alussa
päätavoitteeksi selvittää Swedish 100 miles Challengen, joka vaatii neljän 100
mailisen suorittamista 12 kuukauden aikana. Kaksi ensimmäistä oli jo
suoritettuna ja kolmas houkutteli kovasti, jotta Kullamannenin läpäisemiseen
tulisi hieman lisämotivaatiota. Päätinkin lähteä liikkeelle rauhallisesti kehoa
kuunnellen ja tavoitteena vain läpäisy. En kuitenkaan halunnut riskeerata
Kullamannenille osallistumista ja päätin jättää leikin heti kesken, jos kurkku
kipeytyisi tai kuume nousisi. 100 miles Challengea voisin kokeilla joskus
uudestaan jos siltä tuntuu.
 |
| Kaikki valmista |
 |
| Kisabriefing menossa |
Alussa kaikki tuntui hyvältä ja tulin tästä todella iloiseksi. Kupletin
juonena oli kiertää 10 kertaa 16,1km kierros ja ensimmäiset 4km mentiin metsän
uumenissa, seuraavat 9km tasaisella soralla tai asfaltilla ja viimeiset 3km
pururadalla. Kokonaisuudessaan nopea, mutta tylsä baana. Nousua tuli reilu 100m
kierroksella ja lisäjuottopisteet olivat 6- ja 12,5km kohdilla. Matkaan sadalle
mailille lähti yhteensä 97 ja ensimmäisen kierroksen jälkeen olin sijalla 23.
Alussa matkavauhdiksi asettui hieman päälle 6min/km ja kolme ensimmäistä
kierrosta (48,3km) meni suhteellisen kevyesti ja hyvillä mielin. Neljännellä
kierroksella alkoi ensimmäistä kertaa tuntumaan jaloissa ja meno alkoi
hidastumaan. Samalla mieleen alkoi tulla paljon negatiivisia ajatuksia ja
näiden hiljentäminen tuntui todella työläältä. Aikaisemmin olen ollut paljon
paremmin valmistautunut myös henkisesti ja negatiiviset ajatukset on ollut
helppo työntää syrjään. Nyt kuitenkin kierrokset neljä ja viisi mentiin aika
syvissä vesissä ja päätin jo heittää pyyhkeen kehään puolessa välissä. Motivaatio
oli täysin nollissa ja energiatasot alhaalla.
 |
| Tasaista menoa. Kuva: Ilich Vera |
 |
| Metsän siimeksessä. Kuva: Ilich Vera |
Päätin lopulta lähteä kutos kierrokselle ja tankkasin hieman tukevammin
puolen välin huollossa. Ylitin puolen välin alle yhdeksässä tunnissa ja
nopeilla laskutoimituksilla tiesin pääseväni maaliin alle 24 tunnissa vaikka
olisin kävellyt koko loppumatkan. Nautittu lisäenergia ja kofeiini kahvin ja
energiajuoman muodossa tekivät terää ja kuudennella kierroksella meno alkoi
taas maistumaan ja kivutkin tuntuivat hävinneen. Kuudennen kierroksen jälkeen
oli tarjolla kuumaa gulassikeittoa pastalla höystettynä ja se maistui
taivaalliselta kylmenevässä yössä. Yön pimeydessä vauhti alkoi hiipumaan, mutta
seiska kierroksella eteneminen oli edelleen vahvaa ja olin vielä luottavainen
20h alituksesta ja uudesta 100 mailin ennätyksestä. Molempiin isovarpaisiin oli
muodostunut rakkulat jo ennen puoliväliä ja annoin niiden muhia rauhassa koska
minulla ei ollut mukana niiden hoitoon tarvittavia välineitä. Kasikierroksella
rakkulat kuitenkin alkoivat sattumaan sen verran, että meno hidastui
entisestään.
Kasi kierroksen jälkeen päätin vaihtaa kuivat sukat ja hieman tilavammat
sekä paremmin vaimennetut kengät. Hieman itsekin pelästyin sukkien sisältä
paljastuvia isoja rakkoja ja onneksi kuitenkin kuivat sukat ja kengät tekivät etenemisestä
taas hieman inhimillisempää. Tässä välissä oli kuitenkin haave 20h alituksesta
valunut Västeråsin maaperään ja motivaatio sen mukana. Enää oli reilu 30km
jäljellä ja päätin alkaa säästelemään voimia Kullamannenille. Viimeisellä
parilla kierroksella otin paljon kävelypätkiä ja kusitaukoja. Vajaa kolme
kilometriä ennen maalia meni yksi juoksija ohi ja ei käynyt edes mielessä
lähteä perään jahtaamaan. Maaliin pääsin lopulta ajassa 20:45:39 ja sijoitus
oli 11. Huonon valmistautumisen ja kaiken stressin jäljiltä olin todella
tyytyväinen suoritukseen ja onnellinen, että haave Swedish 100 miles Challengen
läpäisemisestä elää edelleen.
 |
| Vuoden kolmas 100-miles vyönsolki |
Västeråsista on tunnin junamatka Tukholmaan ja halusin päästä kotiin
mahdollisimman nopeasti ennen kuin kovin väsymys iskee. Peseytymisen ja saunan
jälkeen tuli todella huono olo ja jouduin ottamaan lukua pukukopin lattialla.
Sain syötyä väkisin makkaran perunasalaatilla höystettynä ja tämä helpotti
oloa. Paikat olivat kerenneet menevään todella jumiin pienen välikuoleman
aikana ja matka julkisilla takaisin kotiin oli yksi tuskaisimmista koskaan.
Tarkemmin ajateltuna en muista metro matkasta T-Centralilta kotiin yhtään
mitään. Kotona kerkesin nukkumaan 1,5 tuntia ennen kuin muu perhe tuli kotiin
ja loppu päivä meni pitkälti vaakatasossa.
Palautuminen on mennyt huomattavasti hitaammin kuin GAX:n jälkeen. Tähän
varmasti on vaikuttanut se, että parin viikon lähes totaali huili ennen BRR:a
oli entistä kovempi pala jaloille ja lihaksisto meni todella jumiin. Isoista
rakkuloista toipumiseen meni myös useampi päivä ja palautteleva liikunta on
jäänyt todella vähiin. En ole koskaan aikaisemmin joutunut kisan aikana
taistelemaan henkisellä puolella kuin mitä BRR:lla tuli taisteltua. Aikaisemmin
olen vakaasti päättänyt jo etukäteen, että tulen menemään maaliin asti, vaikka
kuinka väsyttäisi tai jaloissa tuntuisi. Nyt olin kuitenkin prosessoinut
mielessäni kaikki eri skenaariot ja olin jo sinut sen kanssa, että maali jäisi
saavuttamatta ja näin koko vuoden päätavoite jäisi saavuttamatta.
Mentaalipuolen puutteet vaikuttivat varmasti myös yleiseen vireystilaan ja
ensimmäistä kertaa tunsin itseni myös erittäin uneliaaksi kisan aikana, vaikka
lopussa nautin tasaisin väliajoin kofeiinia.
Summa summarum; maaliin pääsy terveenä oli kaikista tärkeintä. Varusteet
toimivat taas todella hyvin ja merinovillainen paita toimi hyvin niin päivällä
(lähempänä 20 astetta parhaimmillaan), kuin myös illalla (alle 10 astetta).
Yötä vastaan lämpötila laski lähelle nollaa ja vaihdoin kuivan merinovillaisen
paidan sekä ohuen tuulitakin. Ekat 80 mailia juoksin Altran Torin 4 Plush
-kengillä ja viimeiset Altran Paradigm 4 -tossuilla. Energiapuolella en ollut
kauheasti miettinyt mitään strategiaa ja fiiliksen mukaan otin kantoon sitä
mitä teki mieli. Energia- ja proteiinijuomat toimivat parhaiten.
Nyt on katseet käännetty tiukasti Kullamannen 100 -milesiin, joka juostaan
1.11. Jos vaan tulen pysymään terveenä tässä välissä ja jos saisin vielä yhden
hieman kovemman harjoitus jakson alle niin olen täysin varma, että tulen
olemaan mentaalisesti- sekä fyysisesti iskussa ja keskeyttämiseen vaaditaan jo
aika isoja ongelmia. Kullamannen tulee olemaan selkeästi vaativampi kuin mitä
aikaisemmat kolme kisaa ja siellä voi mennä huoletta päätyyn asti. Reittiä on
muokkailtu tässä vuoden aikana ja viimeisin versio on 174km pitkä ja nousua
4.200m. Kullamannenia pidetään Ruotsin vaativimpana kisana ja viime vuonna
keskeytysprosentti oli huimat 75%! Tulevana perjantaina lähdetään onneksi parin
viikon perhelomalle Rhodokselle ja koitan ajoittaa sinne kaikista kovimman
harjoitusjakson. Rhodoksen jälkeen on jäljellä enää kaksi viikkoa kisaan ja
tuolloin on tarkoitus suorittaa viimeiset avainharjoitteet sekä tehdä viimeiset
viilaukset kisastrategiaan.
